Pirkanmaan Nuorkauppakamari

Pirkanmaan Nuorkauppakamari (PINKK) on alle 40-vuotiaiden aktiivisten vaikuttajien kansainvälinen johtamis-, oppimis-, ja kehittymisjärjestö. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen.

Ajankohtaista

Pirkanmaan Nuorkauppakamari asettaa riman korkealle: koskaan aikaisemmin sadan vuoden nuorkauppakamarihistorian aikana ei ole ollut saman kamarin jäseniä kahden eri maan kansallisena puheenjohtajana. Lempääläläinen Johanna Lundán ja ylöjärveläinen Jenni Ahlstedt tekevät tähän muutoksen.

Helsingissä viikonloppuna pidetyssä kansallisessa vaalikokouksessa valittiin tekijät ensi vuoden hallitukseen. Pirkanmaan Nuorkauppakamarin jäsen, lempääläläinen Johanna Lundán valittiin Suomen Nuorkauppakamarit ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2015. Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa Keskusliiton ja sen toimihenkilöiden toimintaa, toimia hallituksen puheenjohtajana, hoitaa yhteiskunnallisia ja kansainvälisiä suhteita, sekä olla Keskusliiton virallinen edustaja.

Pirkanmaan Nuorkauppakamarin hallitus vuodelle 2015 on valittu. Pirkanmaan Nuorkauppakamarin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin keskiviikkona 1.10.2014 Sina Rosengrén.

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallista vuosikokousta vietettiin Silja Symphonylla 25.-27.4.2014. Learders at the sea - Huippukokouksen  kotiin tuomisina oli upeiden muistojen lisäksi uusi senaattoriarvo jäsenellemme Johanna Lundánille. Ainaisjäsenyys myönnetään kiitoksena upeasta työstä järjestön eteen. Johanna kantaa numeroa #73059. Kamarimme onnittelee Suomen nuorinta senaattoria!

21.-23.3.2014 pidetyssä Lupa Innostua –aluevuosikokouksessa Tampereella palkittiin viime vuoden toiminta-alueemme parhaimmat. Pirkanmaan Nuorkauppakamari pokkasi kolme eri palkintoa: yhteisöpalkinnoista Vuoden Ceemäisin kamari, yksilöpalkinnoista Vuoden C-tyyppi ja kunniamaininta Sanan Säilä –puhekilpailussa.

Tyylillä ja taidolla annat itsestäsi parhaat puolet esiin. Siinäpä kiteytettynä illan pääsanoma. PINKK:n maaliskuisessa HyväTavaton! -kuukausitapahtumassa jäsenistölle oli tarjolla kattavat koulutukselliset osiot miesten ajattomasta pukeutumisesta, kokousmatkojen ehostautumisesta sekä etiketin ja tapakulttuurin maailmasta, maittavaa suuhunpantavaa sekä mahdollisuus voittaa yhteistyökumppaneidemme tuotepalkintoja.

                    

Sivut

Toimintaamme tukemassa