Pirkanmaan Nuorkauppakamari

Pirkanmaan Nuorkauppakamari (PINKK) on alle 40-vuotiaiden aktiivisten vaikuttajien kansainvälinen johtamis-, oppimis-, ja kehittymisjärjestö. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen.

Juhlat ravintolassa?

Joskus juhlan luonne vaatii, että niiden järjestäminen tulee ajankohtaiseksi jossain muualla kun kotona. Seuraavaksi kerrommekin hieman vinkkejä siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, että juhlapäivästä tulee mahdollisimman onnistunut!

Kultainensääntö numero yksi on, että ole ajoissa liikenteessä varauksien suhteen. Mitä enemmän aikaa sekä sinulla, että palveluntarjoajalla on suunnitella tärkeää tapahtumaa, sitä itsesi näköisemmän siitä saat ja myös budjetin hallinta on helpompaa. Varsinkin isoimmissa tilaisuuksissa tapahtuman toteuttaminen vaatii ensin tarjousmenettelyä ja tämä vie aina oman aikansa. Muista, että usein yksikkökohtainen hinta saattaa usein laskea väkimäärän noustessa, joten on hyvä pyrkiä antamaan mahdollisimman realistinen arvio osallistujamäärästä jo tarjouksen pyyntövaiheessa.

Muistettava asia numero kaksi on, että mieti hieman jo valmiiksi suuntaviivoja sille, mitä juhlan luonteelta toivoisit. Onko kyseessä jokin teema, tuleeko paikalle elävää musiikkia tai muita ohjelmanumeroita. Joskus myös pelkkä äänentoisto voi aiheuttaa omat kommerverkkinsä, joihin ravintola tarvitsee hieman aikaa valmistautua. Aina ei tarvitse olla olemassa valmista konseptia, vaan on hyvä antaa myös ammattilaisten auttaa! Moni tilaisuus on kuitenkin luonteeltaan sellainen, että hyviä käytänteitä tai valmiita materiaaleja esimerkiksi sisustukseen saattaa löytyä jo valmiina. Kannattaa siis suhtautua saatuihin ehdotuksiin avoimesti, mutta olla myös rehellinen heti jos ajatukset eivät tunnu kohtaavan.

Vaikka juhlan tärkein asia on aina juhlittava kohde/kohteet, harvemmin se on onnistuu ilman pientä kuveen kaivamista. Mikään ei ole enemmän omiaan pilaamaan hyvää juhlatunnelmaa kuin siitä, että seuraavat kuut kuluvat makaronia syöden budjettivajeen täyttämiseksi. Pyrikin jo etukäteen miettimään budjetin suuntaviivoja ja tuo tarvittaessa nämä myös palveluntarjoajan tietoon. Tällöin mollemmat puolet välttyvät ikäviltä yllätyksiltä ja viime hetken peruutuksilta. Muista ettei ole mikään synti esimerkiksi pyytää ositeltua tarjousta ruualle ja mahdolliselle muulle rekvisiitalle. Näin pystyy itsekin tekemään sen valinnan, mihin haluaa erityisesti panostaa mahdollisen valintapaikan tullen!  

Kun juhlanaika viimein on, muista rentoutua ja luottaa palveluntarjoajan ammattitaitoon. Hyvin suunniteltu on valmiiksi tehty ja on sataprosenttisen varmaa, että kumpikaan juhlanjärjestäjä tai ravintoloitsija ei nauti, jos kokoajan on meneillään kysely ”onhan kaikki varmasti hyvin, tarvitseeko minun tehdä jotain?”. Mikäli kysymyksiä herää kesken juhlan, tullaan niistä aina ensimmäisenä kysymään järjestältä. Don’t worry!

Kirjoittaja on TAMKin tiloissa toimivan ravintola Campusravitan yhteyspäällikkö

Toimintaamme tukemassa