Saksiniekat, nuo oiva tekosyy

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Wellamo-laiva vei Pirkanmaan Nuorkaupparin jäsenet seuralaisineen perinteikkäälle rapuristeilylle Näsijärvelle Mustanlahden satamasta. Poutasäässä matkasimme Pimeesalmeen ja ihastellen Näsijärven kauniita maisemia.

Rapuristeily oli ensimmäinen, jossa olin PINKK:n mukana. Se sujui leppoisissa merkeissä ja vapaamuotoisesti verkostoituen. Tunnelmaltaan tapahtuma osoittautui kaikinpuolin onnistuneeksi, iloiseksi ja teemaan sopivaksi.

            

Ilta kului juomalauluja laulaen, saksiniekoista ja salaatista nauttien, keskustellen ja pöydälle nousuja seuraten…hmm. Itseasiassa tässä yhteydessä pöydälle nousut tarkoittivat, että jäsenet asettuivat ehdolle uusiin hallitusvirkoihin ja kertoivat kampanjoistaan muutamalla sanalla juhlaväelle. Yksi ”pöydälle nousu” erottautui kuitenkin muista selvästi, sillä erästä kamarin jäsentä kosittiin laivan ulkokannella!

Rapuristeily huipentui illan jo hämärtyessä saapuessamme takaisin Mustanlahden satamaan ilotulitukseen, jonka Särkänniemi järjesti päättäjäistensä kunniaksi. Se oli räiskyvä ja valoisa kuten PINKK! Kiitos mieleenpainuvasta illasta!

Laineilla keinuvin terveisin,

Marko Rantalainen
PINKK-seuralainen