Pirkanmaan Nuorkauppakamari

Pirkanmaan Nuorkauppakamari (PINKK) on alle 40-vuotiaiden aktiivisten vaikuttajien kansainvälinen johtamis-, oppimis-, ja kehittymisjärjestö. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen.

2011

PINKK Highlights – Pirkanmaan Nuorkauppakamarin toimintavuosi 2011

Kamarimme historian toinen vuosi oli täynnä toimintaa ja tekemistä, aktiivisten kamarilaisten upeita esiinnousuja, kehittymistä ja kehittämistä sekä ennen kaikkea kohokohtia!

Vuoden teeman mukaisesti nuorkauppakamaritoiminta tuo elämään kohokohtia ja sen kyllä jäsenistön innostuneisuudesta huomasi. PINKK on opittu tuntemaan alueellamme, kansallisesti sekä myös jonkin verran kansainvälisissä piireissä. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea ahkerille tapahtumiin ja kokouksiin osallistujille sekä tehokkaalle tiedotuksellemme! Uniikkeja mahdollisuuksia omien taitojen parantamiseen, johtajuuden kehittämiseen ja ystävä- sekä bisnesverkoston laajentamiseen vuosi 2011 toi oikein olan takaa – niin paljon kuin ehti ottaa vastaan ja toteuttaa!

Tekemisen tuloksena kamarissamme alkoi syntyä jo perinteitä ja vakiintuneita käytäntöjä. Uusissa koejäsenissä JC-hinku on päässyt valtaan ja heistä kasvoi nopeasti vastuunkantajia PINKK:iin.

Aktiivista tekemistä ja osallistumista

Kamarissa järjestettiin kaiken kaikkiaan 41 tapahtumaa (+ eri tiimien palaverit, kuten Pinkki-lehden teko ja projektitapaamiset). Kohokohtina muiden yläpuolelle suosiollaan nousivat mm. eduskuntavierailu, brändäysviikonloppu, hallituksen kesäakatemia, Belgia-ilta, hyvän mielen JC-päivä rapuristeilyineen, yritysvierailu YLElle sekä tapa- ja etikettikoulutus unohtamatta pikkujouluja.
 
Alue- ja kansallisiin kokouksiin pinkkiläiset osallistuivat mahtavalla joukolla; luomamme perinne PINKK-bussista alue- ja kansallisiin kokouksiin on otetty myös naapurikamareissamme hyvin vastaan ja matkustajia “lentokoneeseemme” on tullut kauempaakin.
 

Jäsenkehitys

 
Vuoden alussa
Enimmillään
Koejäseniä
6
11
Jäseniä
56
60
Kunniajäseniä
36
36 (1 luopui, 1 lisää)
Senaattoreita
42
43 (Tommi Luomajärvi, #70916)


Vuoden 2011 hallitus

Puheenjohtaja: Jenni Ahlstedt
Varapuheenjohtaja: Juha Tyrni
Yhteiskuntalohkon johtaja: Mirva Kurki
Kansainvälisyyslohkon johtaja: Sanna Puha
Yksilölohkon johtaja: Petri Rouvali
Tiedottaja: Jaana Hiltunen
Rahastonhoitaja: Hanna Välimäki
Sihteeri: Marianna Osara
Edellisen vuoden puheenjohtaja: Tommi Luomajärvi

Jaetut kamarin palkinnot vuodesta 2011

Vuoden toteuttaja: Juha Tyrni
Pinkein yhteistyökumppani: Ikaalisten Auto Oy
Vuoden PINKKein yrittäjänainen: Tiina Mäkelä
Pinkein seuralainen: Marja Rouvali
Vuoden osallistuja: Matti Airaksinen
Vuoden tulokas: Paula Perälä
Vuoden kummi: Miia-Hannele Vuori
Vuoden kouluttautuja: Katja Myyryläinen
Vuoden ritari: Hannu Merikoski
Paras projekti: Tuottava idea, päällikkönä Toni Vuohelainen
Paras projektipäällikkö: Sanna Heiskanen, vuosikokoushaku
Vuoden nuorkauppakamarilainen: Jaana Hiltunen
 
Lisäksi tunnustuksina myönnettiin:
Senaattorin arvo #70916 Tommi Luomajärvelle
Kunniajäsenyys Tiina Mäkelälle

 

"Koen, että vuosi 2011 oli sekä minulle puheenjohtajana että koko kamarin näkökulmasta onnistunut kasvun vuosi ja kiitos siitä kuuluu jokaiselle kamarin eteen tekemästään panoksesta. Erityisesti hallitus ja projektipäälliköt, olette aarteita! Pelkällä puheenjohtajalla kamari ei tee mitään; se tarvitsee monipuolisen etujoukon, joka vie asioita eteenpäin kamarin etua ajatellen."
- Jenni Ahlstedt, puheenjohtaja 2011

Toimintaamme tukemassa