Pirkanmaan Nuorkauppakamari

Pirkanmaan Nuorkauppakamari (PINKK) on alle 40-vuotiaiden aktiivisten vaikuttajien kansainvälinen johtamis-, oppimis-, ja kehittymisjärjestö. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen.

Kyrösjärvi- kokkarit 2018

Lauantai, 10. helmikuu 2018 - 18:00
Kyrösjärvi-kokkarit on lähemmäs kolmekymmentä vuotta vanha, perinteinen seurapiiritapahtuma Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueella. Tapahtuman järjestää Pirkanmaan Nuorkauppakamari yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Vuonna 2018 kokkarit toteutetaan entistä laajempana. Alkutalven suurin alueellinen verkostoitumistapahtuma kokoaa yhteen yrittäjiä, aktiivisia toimijoita sekä nuorkauppakamarilaisia Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueen lisäksi myös Parkanon, Kankaanpään, Jämijärven, Honkajoen, Karvian, Kihniön, Ylöjärven sekä Tampereen alueelta.
 
Kokkarit ovat ainutlaatuinen hyvänmielenilta, jossa on mahdollisuus tavata hyviä ystäviä ja yhteistyökumppaneita sekä verkostoitua uusien ihmisten kanssa.
 
Perinteisesti alkuillasta osallistujat on kutsuttu etkoille nuorkauppakamarilaisten luo eri puolille Pirkanmaata yhteisen ajanvieton sekä verkostoitumisen merkeissä. Tämän jälkeen juhlaväki on kuljetettu yhteiskyydein Ikaalisten Kylpylään, jossa ohjelmaa on järjestetty koko illaksi.
 
Koko illaksi järjestetään ohjelmaa. Pääesiintyjänä kokkarikansaa viihdyttää Neljänsuora -yhtye!
 
DRESSCODE: cocktail
 
Kokkarimaksu 38€ / henkilö
Kokkarimaksu sisältää tarjoilun isäntäperheissä, pääsylipun Ikaalisten Kylpylän ravintola Violettaan sekä linja-autokuljetukset.
 
Ilmoittautuminen avautuu tammikuussa 2018.
 
Ilmoittautuminen on sitova, osallistumismaksua ei palauteta peruutuksesta.
 
Lisätietoja:
Projektipäällikkö, Pirkanmaan Nuorkauppakamari
Antti Kaasalainen kokkarit@jcipirkanmaa.fi / 0400 2322 56
 

Toimintaamme tukemassa