Pirkanmaan Nuorkauppakamari

Pirkanmaan Nuorkauppakamari (PINKK) on alle 40-vuotiaiden aktiivisten vaikuttajien kansainvälinen johtamis-, oppimis-, ja kehittymisjärjestö. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen.

PINKK-PONKK GAMES 26.5

Lauantai, 26. toukokuu 2018 - 13:00

PINKK- PONKK GAMES

Lauantaina 26.5 järjestetään jo perinteeksi muodostunut PINKK-PONKK games. Tänä vuonna PINKK matkustaa Porin kamarin vieraaksi. Luvassa on rentoa yhdessä oloa, verkostoitumista sekä tietysti ”leikkimielistä” kisailua. Tärkeintä ei ole voitto, vaan ”murskavoitto.”

Porista on vinkattu, että kisatunnelmaan tullaan virittäytymään ensiksi skumppa risteilyn merkeissä merellä. Tämän jälkeen on hyvä virittäytyä ruokailun kautta viralliseen ohjelmaan. Illan lopuksi toinen kamareista saa saunottaa poikaa savusaunassa ja paljussa. Ja sehän on tietysti PINKK!

Aikataulu: klo 13 (lähtö Tampereen keskustasta yhteisellä kyydillä ja paluu yöllä)

Hinta: 15 euroa + kyyti n. 35euroa menopaluu

Ilmoittaudu mukaan huippu hauskaan päivään 13.5 mennessä. Lisätietoja voi kysellä LOM Hanna Mörö 0400 245 890