Kamaritoiminta

Tekemisen meininkiä jo vuodesta 2010

Pirkanmaan Nuorkauppakamari ry. perustettiin 24.9.2009 ja sai Suomen Nuorkauppakamarit ry :n jäsenyyden 13.2.2010. Kamari perustettiin yhdistämällä Kangasalan, Kyrösjärven Seudun, Lempäälän, Nokian ja Ylöjärven kamarit yhteen.

Voimien yhdistämisen tavoitteena oli laadukkaan nuorkauppakamaritoiminnan jatkuvuuden varmistaminen. Yhdistämisen avulla oli tarkoitus edistää nuorkauppakamaritoiminnan tärkeintä toiminta-ajatusta eli tekemällä oppimista ja johtamistaitojen kehittämistä.

Vuonna 2020 Pirkanmaan Nuorkauppakamari juhli 10-vuotista taivalta. Pääset hyppäämään mukaan ”PINKK:n” historiaan 10-v juhlajulkaisun kautta oheisesta linkistä:

KOULUTAMME TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ

Tarjoamme käytännönläheisiä ja konkreettisia oppimismahdollisuuksia ja koulutuksia, joiden avulla jäsenistömme saa uusia taitoja ja tietoja työelämään. Koulutuksia on tarjolla kamaritasolla, kansallisesti ja kansainvälisesti, aiheina mm. esiintyminen, myynti, kouluttaminen ja johtaminen. Pirkanmaan Nuorkauppakamari järjestää jäsenilleen useita maksuttomia koulutuksia vuodessa. Olet itse vastuussa omasta oppimisestasi, mutta et ole oppimassa yksin!

Lue lisää koulutuksista Suomen Nuorkauppakamareiden sivulta.

KANNUSTAMME VAIKUTTAMAAN

Projektitoimintamme tarkoituksena on, että jäsenistömme saavat oppia tiimityöskentelystä sekä projektijohtamisesta. Projektiemme kautta pääsemme vaikuttamaan positiivisesti yhteiskuntaan niin paikallisesti, alueellisesti kuin kansallisestikin.

Valtakunnallisista projekteista tunnetuimpia ovat Tuottava Idea, Vuoden Nuori Menestyjä (TOYP) ja Vuoden Nuori Johtaja -kilpailut.

Projekteihin osallistumalla jäsenemme saavat hyödyllisiä taitoja työelämää varten, oppivat toimimaan erilaisissa tiimeissä ja tehtävissä, johtamaan ja organisoimaan ja tulevat tutuiksi elinkeinoelämän vaikuttajien kanssa.

KANSAINVÄLISYYS

Järjestömme tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Nuorkauppakamaritoimintaa on yli sadassa maassa, joten myös mahdollisuuksia kansainvälistymiseen on lukemattomia. Vuosittain järjestettävien Eurooppa- ja maailmankokouksien lisäksi löytyy lukuisia muitakin visiitin arvoisia kokouksia, koulutuksia ja tapaamisia.

Pirkanmaan Nuorkauppakamari edistää kansainvälisyyttä muun muassa kehittämällä twinning- eli ystävyyskamaritoimintaa ja kannustamalla jäsenistöä osallistumaan kansallisiin ja kansainvälisiin kokouksiin.