Nuorten taloustaidot -projektin tavoitteena on ehkäistä nuorten velkakierteitä ja maksuhäiriömerkintöjä sekä niiden seurauksia, lisäämällä tietoisuutta vastuullisesta taloudenpidosta. Ohjaamalla nuoria kohti vastuullisuutta omassa taloudenhoidossaan pyrimme edistämään  nuorista vastuullisia aikuisia ja vaikuttamaan myönteisesti yhteiskuntaan. 

Nuorten taloustaidot on Pirkanmaan nuorkauppakamarissa ideoitu ja vuonna 2018 alkunsa saanut yhteiskunnallinen projekti, joka myös vuonna 2022 toteutettiin laajemmin paikallisten nuorkauppakamareiden toimesta ympäri Suomen. Meillä Pirkanmaan nuorkauppakamarissa projektin toteutusmuotona on luentokiertue Pirkanmaan alueen kouluihin, jossa opetetaan nuorille vastuullisen taloudenhoidon keskeisiä aiheita yhdessä kumppaniemme kanssa.

Nuorten taloustaidot projektin tavoitteet 2024

 

  • Lisätä nuorten aikuisten tietoisuutta vastuullisesta taloudenpidosta sekä
    oman taloutensa organisoinnista
  • Kannustaa nuoria ottamaan vastuu oman taloutensa hallinnasta
  • Kasvattaa uutta sukupolvea vastuulliseen kuluttamiseen
  • Ennaltaehkäistä erilaisten velkakierteiden syntyä ja sitä kautta muiden elämänhallinnan haasteiden lisääntymistä

 
 
 

Intrumin perintädatan analyysi – – osoittaa, että vaikeasti velkaantuneiden osuus kaikista velkaantuneista on kasvanut jatkuvasti vuodesta 2019. Kaikkein suurinta kasvu on ollut 18–24-vuotiaiden ikäryhmässä. ”

– Intrum

Nuorten taloustaidot-kiertue 2024
Tavoitteena on vierailla Pirkanmaan kouluilla, jotka ovat peruskouluja (9-luokka), lukioita ja ammattikouluja. Näin pyrimme tavoittamaan yhteensä 400 nuorta.
Jokaiselle nuorelle tasavertaiset mahdollisuudet
Tarjotaan lähtökohdista riippumatta kaikille nuorille mahdollisuus oppia, kuinka omasta taloudesta huolehditaan vastuullisesti! Taloudellisten taitojen vahvistaminen nuorissa on investointi tulevaisuuteemme.
Kumppaniksi?
Lähde mukaan vaikuttamaan! Lisätietoja kumppanuudesta saat laittamalla viestiä sivun alareunassa sijaitsevaan yhteydenottopyyntö-laatikkoon!
Previous slide
Next slide

Tänä vuonna pyrimme laajentamaan vaikutustamme ja tavoittamaan enemmän nuoria eri asteilta. Tavoittelemme yhteistyökumppanuuksia kahdeksan eri koulun kanssa ympäri Pirkanmaata. Tämä monipuolinen joukko sisältää yläasteita, lukioita ja ammattikouluja. Tämä antaa meille mahdollisuuden tarjota tietoa ja tukea nuorille eri elämäntilanteissa ja iässä, mikä on keskeistä vahvistettaessa vastuullista talouden hallintaa ja ennaltaehkäistäessä talousongelmia.”

– Vilma Mäkitalo, Nuorten taloustaidot projektipäällikkö 2024

MUKANA TUKEMASSA NUORTEN TALOUSOSAAMISTA 2024

”Suuri osa suomalaisista hallitsee talousasiansa hyvin. Tärkeää olisi tavoittaa ne nuoret aikuiset, jotka eivät saa talousosaamistaan oman perheen, koulun tai työpaikan kautta”

– Intrum

Oletko kiinnostunut kumppanuudesta? Ole meihin yhteydessä!

Lähteet:

Intrum Oy. (2023). Nuorten aikuisten vaikea velkaantuminen kasvaa – tarvitaan uusia toimia, joilla ongelmia voidaan ehkäistä. Haettu 10.9.2023 osoitteesta https://www.sttinfo.fi/tiedote/nuorten-aikuisten-vaikea-velkaantuminen-kasvaa—tarvitaan-uusia-toimia-joilla-ongelmia-voidaan-ehkaista?publisherId=3328&releaseId=69979451.