Istun junassa lokakuisena pakkasaamuna. Olen matkalla Turusta Tampereelle Tammerkosken nuorkauppakamarin senaatin kokoukseen. Senaattori. Hörppään kahvia ja mietin miten tässä näin on päässyt käymään. Miten ihmeessä minusta tuli JC-senaattori, jolla 650 illallisvierasta osoittaa suosiotaan?
Liityin Tammerkosken nuorkauppakamariin vuonna 2004. Siitä on kuulkaa oppimiskokemuksissa mitattuna kauan. Paljon on jäänyt käteen, mutta tärkein oppimani taito on luopuminen. 
Joudumme vaihtamaan tehtäviä joka vuosi, joten meidän täytyy myös opetella luopumaan suosikkiprojekteistamme ja perehdyttää seuraajamme parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on ollut minulle kaikkein suurin oppimisen paikka: opettele perehdyttämään, tarkkaile etäältä, neuvo tarvittaessa, luota seuraajaasi ja pidä pääsääntöisesi suusi kiinni. Olen nuorempana tiennyt aina kaikesta kaiken ja tehnyt itse asiat parhain päin. Olen onneksi oppinut tällä osa-alueella paljon. Ainakin luulen niin. Vuonna 2014 kymmenvuotinen oppimispolkuni kulminoituu keskusliiton CEA:n virkaan. Viides vuosi keskusliiton askareissa alkaa. Kuinka tämä varsin kokenut johdon assistentti osaa valjastaa kokemuksensa oikealla tavalla järjestömme johtoportaan hyödyksi, eikä tule tunnetuksi porukan keskuudessa ”kaikkitietävänä eilisenjohtajana”? Taitaa olla tämän senaattorin näytönpaikka.
Olen JC-urallani motivoitunut aina vaan uusiin haasteisiin sen vuoksi, että olen kokenut tämän toiminnan olevan minulle hyödyllistä. Olen oppinut tuntemaan työni kannalta hyödyllisiä kontakteja. Olen saanut oikeaan aikaan riittävän haasteellisia virkoja hoidettavakseni. Olen oppinut omista heikkouksistani ja pyrkinyt kehittämään niitä kelvollisemmiksi. Olen oppinut miten minulle tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin pystyy vaikuttamaan. Kehotan teitä kaikkia miettimään mitä te itse tästä toiminnasta hyödytte, koska minä uskon, että vain henkilökohtainen hyöty voi toimia todellisena motivaattorina monien vuosien mittaisen JC-uran ajan.
Kaikista saaduista hyödyllisistä opeista huolimatta nuorkauppakamarin suurin rikkaus on ihmisissä. Meissä kaikissa kamarilaisissa on jotakin samaa, mutta olemme välillä niin raivostuttavan erilaisia, että johtajana saat tosissaan miettiä miten eri tilanteista selvitään. Ja parasta on se, että porukka ympärillä vaihtuu joka vuosi, kun liityt uuteen projektitiimiin tai lähdet mukaan uuteen virkaan. Kekä tänne nyt helppoja vuosia on tullut tekemään? Aina on eri tyypit leikkikavereina. Ja onneksi näin on ollutkin, sillä niin hienoihin ihmisiin olen vuosien varrella saanut tutustua. Ja miten paljon itsestään on oppinut!
Toimin Tammerkosken nuorkauppakamarin puheenjohtajana vuonna 2008. Sen vuoden aikana aloin tajuta vähän enemmän siitä millaisessa joukosta tässä järjestössä laajemmin on kyse, mikä on missiomme ja mitä tavoittelemme tulevaisuudessa. Tunnistin joitakin kehityskohteita ja minulla oli kova nälkä päästä oppimaan lisää tästä kaikesta. Toimin seuraavana vuonna aluejohtajana vanhalla alue Kolmosella. Opin tuntemaan teidät ja sen seurauksena syntyi PINKK. Hieno kamari, jota Johanna kuvasi blogi-kirjoituksessaan osuvalla adjektiivilla raikas. Toivon, että teette tulevaisuudessa asioita rohkeasti uusista näkökulmista. PINKKillä on munaa siihen!
Aluejohtajavuoden ja PINKKin perustamisen jälkeen keskusliiton aktiviteetit veivät minut mennessään. Suomalainen nuorkauppakamaritoiminta tuli tutuksi aina Turkua myöden. Jossain vaiheessa olin aikeissa hakea kansallisen puheenjohtajan virkaan, mutta sitten tuli Se Turkulainen Osmo. Päätin, että tämä ihminen tarjoaa paljon houkuttelevampia haasteita kuin nuorkauppakamarin johtaminen. Minun oli tullut aika hypätä Tampereelta Turkuun menevään junaan ja ryhtyä opettelemaan elämää uusperheessä. Yhtäkkiä tällä iki-sinkulla on kodissaan kolme lasta. 
Tiedättekö, tässäkin JC-kokemus on hyödyksi: learning by doing on tuttu asenne. (tästä aiheesta saisi ihan oman blogin aikaiseksi)
Niin, senaattori. Tammerkosken kamarilaiset järjestivät minulle melkoisen yllätyksen Joensuun kansallisessa vaalikokouksessa, kun sain kiitokseksi kaikesta järjestön eteen tehdystä työstä senaattoriarvon. He kuvasivat julkistushetken videolle, joten sain muistoksi itselleni myös NP Hennan puheen. Itketti jälkikäteen valtavasti, että hän puhui minusta niin hienoilla sanoilla. Näytin videon myös esimiehelleni kertoessani viikonlopun kuulumisista. Hän oli ihan liikuttunut siitä miten lämminhenkinen tilaisuus meillä oli ja miten valtavasti minua yksilönä kannustettiin. Sellaisia me kamarilaiset olemme. Pidämme ääntä itsestämme silloin kun aika on, mutta kannustamme aina toisiamme täydestä sydämestä paljon enemmän.
Juna saapuu juuri parahiksi määränpähänsä. Kiitos pinkkiläiset JC-ystävät, että saan tuntea teidät. Lupaan kummitätinänne olla aina kannustamassa ja jakamassa eteenpäin sitä hyvää fiilistä, jota itse olen saanut teidän kanssanne kokea. Nähdään Senaatin Vuosikokouksessa elokuussa!
Kummitätinne,
Jenni
#72593