Idean virtaus toteutukseksi – Päivä johtajana Muuramessa

Aurinko pilkistelee lumituiskun jälkeen ulkona. Sunnuntaiaamu 2.12.2012 Johtajuusakatemiassa Yyterinkylpylässä Porissa. Toinen penkkirivi Merisalissa. Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun kansallinen projektipäällikkö Minja Kivinen esittelee Päivä johtajana -tempausideaa. Mielessäni välähtelee muistikuvia muuramelaisista yrittäjistä sekä muuramelaisten järjestöjen tapaamisissa kohtaamistani nuorten yrittäjyystalo Innolan valmentajista ja nuorista sekä heidän innostuksestaan. Sisimmässäni läikähtää. Jään kuuntelemaan sisintäni. Tuntuu, että tähän pitää tarttua Muuramen Seudun nuorkauppakamarin vuoden 2013 puheenjohtajana.


Idean virtauksessa toteutukseksi on kuin joessa useita erilaisia mahdollisia reittejä ja mahdollisia eteen tulevia kivikkoja. Toisissa reiteissä virtaus on kovempi kuin toisissa kivikkoisemmissa reiteissä. Kuvassa Muuramenjoki. (Kuva: Sari Ahonen)

Muutaman päivän päästä muuramelaisten järjestöjen gaalassa tapaan Muuramen nuorten  yrittäjyystalo Innolan nuoria ja valmentajia sekä Muuramen yrittäjät ry:n varapuheenjohtajan. He kysyvät: ”Mitä yhteistyötä me voitaisiin tehdä nuorkauppakamarin kanssa?”. ”Meillä on ehdotus.”, sanon.

Reilut kolme kuukautta 16.3.2013 myöhemmin istun nuorkauppakamarin C alueen vuosikokouksen iltagaalassa Ilmajoella. Koko gaalayleisön aploodit raikuvat Muuramessa toteutetulle Päivä johtajana tempaukselle. Kylmät väreet menevät pitkin selkää kuten lukuisia kertoja on mennyt viimeisimpien kolmen kuukauden aikana. On vedettävä pitkä sisäänhengitys ja puhallettava ulos.

Mitä tapahtui näiden hetkien välissä? Miten syntyi reilut 20 nuorta ja johtajaa kohtaamaan saanut tempaus muutamissa kuukausissa saaden samalla medianäkyvyyttä?  Miksi onnistuttiin? Seuraavassa kuvataan tärkeimpiä tempauksen onnistumiseen vaikuttaneista tekijöistä.

Päivä johtajana Muuramessa tempauksen todistukset valmiina jaettavaksi (Kuva: Niina Hämäläinen).

1. Päivä johtajana tempaukselle tilaus Muuramessa.

Nuorten yrittäjyyskasvatuksella ja yhdessä tekemisellä on vahva sija Muuramessa. Muuramessa suorastaan leijuu ilmassa tarve saada tehdä yhteistyötä koulujen, nuorten, yrittäjien, kunnan, nuorten yrittäjyystalo Innolan sekä järjestöjen välillä. Muuramessa vallitsevan yhteisöllisyyden hengen ”Muurame  hengen” myötä kaivataan koko ajan uusia tapoja toteuttaa yhteisöllisyyttä. Päivä johtajana -tempaus antoi hyvän syyn toimia yhdessä saman päämäärän hyväksi.

2. Erilaisuudesta syntyi tekijätiimin vahvuus.

Tempauksen ydintiimiimme kuului itseni lisäksi Muuramen Seudun nuorkauppakamarimme jäsen Tomi Purho, Muuramen yrittäjät ry:n varapuheenjohtaja Sari Ahonen, Innola ry:n valmentaja Satu Haka ja Muuramen kunnan tiedottaja Tiina Riuttanen.  Lisäksi kouluilta saimme erittäin tärkeää tukea ja apua nuorten hankkimiseen. Meillä kaikilla oli erilaiset verkostot ja erilaiset taidot. Kun yhdistimme voimamme, niin meiltä löytyi kaikki tempauksen rakentamisessa tarvittava osaaminen kuten esimerkiksi näkemykset ja osaaminen miten muuramelaisia nuoria ja johtajia kontaktoidaan sekä miten tempauksesta viestitään. Tämä nopeutti tempauksen rakentamista erittäin merkittävästi.

 Sari Ahonen (Kuva: Tiina Sievänen)

Sari Ahonen (varapuheenjohtaja, Muuramen yrittäjät ry) oli tempauksemme kivijalka johtajien mukaan saamisessa. Muuramen yrittäjäkentän tuntemuksellaan ja persoonallaan hän loi koko tiimiin innostuksen ja tunteen, että tulemme onnistumaan tässä. 

 Satu Haka (Kuva: Petra Saarinen / Sofia Flinkman)

Satu Haka (Innolan valmentaja) hankki opiskelijat mukaan tempaukseen koulujen avulla sekä hänen ideansa ja näkemyksensä nostivat tempauksen toteutuksen tasoa merkittävästi. Esimerkiksi nuorille toteutettiin ennakkokyselyt ja kokoavat kyselyt sekä todistusten jaossa hän työkavereineen veti nuorille johtajuusaiheiset keskustelut. Lisäksi nuoret vastuutettiin itse sopimaan johtajien kanssa tapaamiset ja tätä myötä saamaan kokemus yhteydenotosta yrityksiin.

 Tomi Purho (Kuva: Niko Ritvanen, 9 v.)

Nuorkauppakamarimme jäsen Tomi Purho oli tempauksessamme keskeinen nuorkauppakamarimme tukijalka, jotta vuoden alussa yleensä pystyimme tekemään tämän tempauksen. Hän hoiti erityisesti yritysten kontaktointeja ja kaikkea mihin tarvitsimme tekijän. Mitä tärkeintä hän loi hienosti hyvin keskittyneellä ja fokusoituneella tekemisellään luottamuksen, että pystymme tekemään tempauksen, vaikka lukuisia asioita on nuorkauppakamarissa vuoden alussa samaan aikaan työn alla.  

 Tiina Riuttanen

Muuramen kunnan tiedottaja Tiina Riuttanen toi tempaukseemme vahvan viestintäosaamisen ja näkemyksen miten tempauksesta kannattaa viestiä.

3. Jokainen tiimimme jäsen halusi tehdä tämän tempauksen.

Erittäin tärkeää oli, että jokainen tiimin jäsen oli rakentamassa tätä tempausta, koska halusi olla mukana.

4. Kovaiskuinen tekemisen rytmi

Vaikka mielestäni jokainen tempaustiimimme jäsen on persoonana erilainen, niin jokaisen tekemisen rytmi on mielestäni melko samankaltainen. Käytän tästä tekemisen rytmistä itse usein sanoja: ”kovaiskuinen tekeminen”. Tarkoitan tällä sellaista tekemisen rytmiä, jossa yksittäisillä ja rytmikkäästi tapahtuvilla teoilla hommaa viedään eteenpäin. Jokainen teko on siis kuin hakun isku, jolla vedetään koko hommaa askel askeleelta eteenpäin, ja näitä hakun iskuja tulee rytmikkäällä tahdilla tiimin eri jäsenten tekemänä. Tekemisen rytmi Päivä johtajana tempauksessa oli todella kovaiskuinen.  Yhden tiimin jäsenen teko innosti aina toisia tekemään.

 (Kuva: Satu Haka)

Nuorten ajatuksia osallistumisesta kerättiin tempauksen kunniakirjojen jakotilaisuudessa.

5. Syntyi flow.

Kovaiskuisen tekemisen lisäksi Päivä johtajana tempaustamme leimasi, että koko ajan oli jotenkin todella hyvä olo – jopa jotenkin epätodellisen hyvä olo. Tiimillemme syntyi yhteinen ja jaettu flow kokemus. Flow kokemushan on tila, jossa on toisaalta kova haaste ja toisaalta kokemus, että haasteeseen pystytään vastaamaan.

Tempauksen järjestämisessä haaste oli luonnollisesti kova jo pelkän aikataulun puolesta. Toisaalta tätä ei oltu toteutettu aikaisemmin.

On lukuisia syitä, miksi syntyi yhteinen tunne ja luottamus, että haasteeseen pystytään vastaamaan. Jokaisella tiimimme jäsenellä on vahva osaaminen ja kokemus. Täydensimme toistemme verkostoja ja taitoja. Toistemme osaamiseen pystyttiin luottamaan tekemisessä: ”aina tehtiin se mikä luvattiin toisillemme”. Lisäksi luotimme toisiimme ihmisinä. Oli tunne, että me teemme tätä johtajia ja nuoria varten – emme itseämme varten. Etsimme toisistamme vahvuuksia ja mahdollisuuksia – emme virheitä. Kiitimme ja arvostimme toisiamme. Annoimme eteenpäin vievää palautetta toisillemme. Halusimme, että kaikki meistä onnistuvat. Me ei keskusteltu tällaisesta käyttäytymisestä tai sovittu näin toimittavaksi. Tiimiimme syntyi tiimin alkuvaiheista lähtien sellainen käsinkosketeltava tunnelma ja herkkyys, että näin haluttiin toimia ja  käyttäytyä ja emme halunneet rikkoa tätä tunnelmaa. Iso kiitos tiimillemme tästä!

Muuramenjoki (Kuva: Sari Ahonen)

Tempauksen rakentaminen virtasi kuin vesi Muuramenjoessa – välistä kohisten ja välistä suvannoissa rauhoittuen. Tempauksessa syntynyt flow tunne syttyy uudelleen aina tavatessani tempauksessa mukana olleita ihmisiä ja puhuessani tempaukseen liittyvistä asioista. Nyt olemme kiitollisia ja nautimme saamastamme virtaavasta tekemisen kokemuksesta!

Terveisin, 
Niina Hämäläinen 
Puheenjohtaja 2013 
Muuramen Seudun nuorkauppakamari  
niina.k.hamalainen@gmail.com


Niina Hämäläinen (Kuva: Jukka Hämäläinen)

 

Muuramen Seudun Nuorkauppakamarin Päivä johtajana tempauksesta 
 
23 johtajaa ja nuorta kohtasivat Muuramessa 
http://issuu.com/nuorkauppakamari/docs/jci_finland_meriitti_1-2013/2

Arttu ampaisi abiturientista kunnanjohtajaksi: Keski-Suomen radion haastattelu: 
http://areena.yle.fi/radio/1826609