Joulukuun PINKKiläinen Henri Mäkelä

 
KUKA?

Henri Mäkelä. Introvertti insinööri joka omaksi kauhukseen löytää itsensä kerta toisensa jälkeen tilanteista joissa olisi syytä olla sosiaalinen.

MITÄ?

Rakennusinsinööri. Kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen Asua Groupilla työnjohtajana eli sekatyömiehenä. Vielä on auki mitä haluan olla isona.

MIKSI?

Alavalinta tuli ”isänmaidossa”. Perheyritys perustettu -82, eli kolme vuotta ennen tarinan päähenkilön syntymää. Ei tarvinnut montaa kertaa miettiä mitä alkaa tekemään kun koulut loppuu. Eikä sitä tarvinnut niin pitkään odottaa, kun 13-vuotiaasta saakka kesät ja vapaat vietetty raksalla. Tällä laskukaavalla työkokemusta on siis jo 21 vuotta. Motivoivinta on itsensä haastaminen, koska yksikään kohde, oli sitten pieni tai iso, ei ole samanlainen. Palkitsevinta taas on ehdottomasti lopputulokseen tyytyväinen asiakas.

JCI?

Keväällä 2020 tulee 7 vuotta täyteen tätä humppaa. Itse asiassa tässä kuussa tuli kuluneeksi kokoliki tasan seitsemän vuotta siitä kun osallistuin ensimmäiseen Pirkanmaan Nuorkauppakamarin tapahtumaan Sina Rosengrénin avecina. Näistä PINKKin pikkujouluista jäi äärimmäisen hyvä muisto. Tämän jälkeen askelmerkit meni kutakuinkin näin: 1. PINKK pääyhteistyökumppanuus 2. Koejäsenhakemus 3. Haastattelu 4. Hyväksyminen koejäseneksi ja 5. Kahden viikon varoitusajalla osallistuminen Kansalliseen Vuosikokoukseen Mikkelissä. Ensimmäiset vuodet menivät tiiviisti nauttiessa harrastuksen viihdepuolesta, toki samaan aikaan osallistuen hallitustoimintaan ja muutamiin projekteihin. Tänä vuonna onkin tullut enemmän tutuksi järjestön virallinen puoli ja koulutustoiminta. Ensi vuosi on tarkoitus olla tähän mennessä suurimmissa saappaissa, eli PINKKin puheenjohtajana. Saas nähdä miten käy. Vahva luotto on siihen että yhdessä siitä selvitään, koska tämän harrastuksen suola on ehdottomasti ihmiset ja yhdessä tekeminen.

MENNEISYYS?

En millään voi yksilöidä parasta muistoa, sillä niitä on niin paljon. Tähän voisi upottaa myös pienen vinkin siitä, että osallistukaa näihin tapahtumiin. Yhteinen tekijä kaikilla hyvillä muistoilla on ihmiset. Erilaiset ihmiset erilaisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Toivoisin että saisimme taas esiin sen PINKK-spiritin josta meidät takavuosina tunnettiin. Ei parhaita jatkobileitä rakennettu isolla rahalla vaan ne rakennettiin suurella sydämellä ja yhteishengellä.

TULEVAISUUS?

Oma suunnitelma on ehdottomasti puheenjohtajavuoden jälkeen osallistua kouluttaja-akatemiaan. Kouluttaminen ja kouluttajana kehittyminen kiinnostaa, ja miksei myös virat alueella tai keskusliitossa. Mennään nyt kuitenkin vuosi kerrallaan ja katsotaan minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia tämä harrastus tarjoilee. Suosittelen muillekin käyttämään hyväkseen tämän järjestön tarjoamia mahdollisuuksia erilaisten koulutusten ja akatemioiden suhteen; ne kun saa itselleen monesti pelkän jäsenmaksun kustannuksella.

TERVEISET

Viimenen kohta on aina vaikein mutta luulisin että tässä vaiheessa on paikallaan toivottaa jokaiselle oikein paljon onnea ja menestystä vuodelle 2020. Toivottavasti näemme tapahtumissa.