Pirkanmaan Nuorkauppakamari

Pirkanmaan Nuorkauppakamari (PINKK) on alle 40-vuotiaiden aktiivisten vaikuttajien kansainvälinen johtamis-, oppimis-, ja kehittymisjärjestö. Vaikutamme yhteiskuntaan positiivisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoa, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä.

Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen.

Karttaprojekti kamaritalouden tukijalkana

Pirkanmaan Nuorkauppakamarin pyörittämä "Karttaprojekti" vastaa todelliseen tarpeeseen, on saavuttanut loistavan maineen ja on hyvänä esimerkkinä tuottoprojektista, jonka toimivuus ei ole hävinnyt vuosien saatossa. Nyt siitä on jalostettu myös toisen kamarin ja seudun tarpeisiin istuva malli. Mistä siis on kyse?

Mikä karttaprojekti?

Karttaprojekti lyhyesti kuvattuna tarkoittaa sitä, että mainospaikkoja myydään paikkakunnan yrittäjille seudun info-karttaan. Karttaa jaetaan eri foorumeilla mainostavien yritysten näkyvyyden parantamiseksi ja seudulla asuvien tai vierailevien palvelemiseksi.

Ikaalisten Palvelukartta -projektilla on pitkät perinteet; se on saanut alkunsa jo 1980-luvun loppupuolella Kyrösjärven seudun JC:iden toimesta. Projektia toteutettiin vuorovuosin Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa, mikä mahdollisti tuloksen joka vuosi. "Kartta on Ikaalisissa odotettu, tunnettu ja tämän johdosta valmista sapluunaa on helppo myydä. Parhaimmat paikat viedään käsistä!" senaattori Satu Holma #66665 kuvaa myyjän markkinoita. Käynnistämisvuosina myyntikohteet mietittiin ja jaettiin tiimin kesken ja karttaprojektia pidettiin koko kamarin yhteisenä ponnistuksena. Nykyisin projektin pyörittäminen ei vaadi isoa tiimiä ympärilleen. Pääasiallisesti yhteydenpito vaatii sähköpostikontaktointia ja muistutussoitteluja perään. Kaupunki on aktiivisesti projektissa mukana ja tarjoaa käyttöön karttapohjan. Kartalla on suuri merkitys kaupungin asukasmarkkinoinnissa, tonttikaupoissa ja mökkiläisten palvelemisessa.

Tuottoprojektin kumppanina on paikallinen toimija, entinen JC Simo Eloranta Painotalo Eloranta Oy:sta. Varsinaisia kustannuksia projektissa aiheuttaa taitto- ja painokulut. Karttaa painetaan 12 000 kappaletta.

Hyville ideoille on käyttöä

Kotkan Nuorkauppakamarin Niina Härkönen tapasi Satun lentokoneessa matkalla Taiwanin maailmankokoukseen. Lentomatkan tuoksinnassa ladyt alkoivat puhumaan projekteista ja Satu esitteli Ikaalisten palvelukartta -projektikonseptin. Niina innostui ideasta ja päätti monistaa PINKK:n projektikonseptin Kaakkois-Suomen tarpeeseen soveltuvaksi.
 
Lähtökohtana projektille oli Venäjän läheisyyden hyödyntäminen. Kotkasta on lyhyt matka rajalle, vain 60km. "Naapurimaan läheisyys täytyy hyödyntää keinolla millä hyvänsä. Kaupunki on aiemmin toteuttanut erilaisia palvelukarttoja, mutta niissä on ollut vain isoja yrityksiä", Niina kertoo. Kaupunki lähti mukaan nuorkauppakamarin projektiin, koska Kotkassa on paljon työttömyyttä ja koko kaupunki ja elinkeinoelämä on sitoutunut matkailun edistämiseen. Täten turistien houkuttelu Kotkaan muodostui yhteiseksi missioksi. "Tämän karttaprojektin myötä pienetkin palveluntuottajat pääsevät esille ja tarjontaa voitiin kohdentaa juuri venäläisille asiakkaille", Niina summaa. Malliltaan kartta on taiteltava kuten Ikaalisten projektissakin. Myynti on käynnistynyt ja tarjolla 80 moduulipaikkaa, joita myydään yksin tai yhdistellen. Lisäksi tarjolla on näyttävät etu- ja takakansi mainospaikaksi.

"Karttaa jaetaan Pietarin pääkonsulaatissa viisumiasiointien yhteydessä, lisäksi pääkonsulaatti jakaa karttaa Suomi-tapahtumissa. Karttaa on jaossa kontaktin kautta myös pietarilaisessa matkatoimistossa, joka organisoi matkoja Suomeen, agentoi viisumeita sekä vihreitä vakuutuskortteja. Lisäksi kartta laitetaan näkyville rajanylityspaikan huoltoasemalle ja koko reitin varrelle rajalta Kotkaan saakka", Härkönen kuvaa kartan levikkiä.
 
Itse projektitiimissä on yhdeksän jäsentä, joista muutama on koejäseniä. Kotkan Nuorkauppakamari pyrkii siihen, että jokaisessa projektissa on muutama koejäsen kisällimäisesti oppimassa itse projektityöskentelyä sekä perinteensiirtoa. Rahan tekemisen lisäksi itse projektinhallinta ja tapahtumatuottamisesta oppiminen motivoi jäsenistöä tekemään.

Taloudellinen merkitys on tällä projektilla suuri, kuten Pirkanmaan Nuorkauppakamarissakin. Karttaprojekti on Kotkan Nuorkauppakamarin tärkein rahaprojekti vuoden 2014 budjettia ajatellen, joten siihen halutaan panostaa täysillä. Aikataulu on tiukka, myynnin on suunniteltu olevan ohi 25.11. mennessä. Tällöin kartta saadaan jakoon joulumarkkinoille ja palvelemaan alkuvuodesta Suomeen saapuvia venäläislomailijoita.

"Ajatuksena on järjestää karttaprojekti joka toinen vuosi. Välivuosina ei levätä laakereilla, vaan toteutetaan joulukonsertti. Kirkossa pidettävä jouluinen konsertti on erittäin pidetty ja tuottoisa, sitä on jo osattu odottaa paikallisesti. Esiintyjät ovat olleet nimekkäitä; Club For Five ja Rajaton vetivät kirkon pullolleen kuuntelijoita molempina vuosina", ylpeä projektipäällikkö kertoo lopuksi.
 
PINKK-blogi tsemppaa kotkalaisia viime hetken puristuksessa! Jäämme kiinnostuneina kuulolle, miten karttaprojekti onnistui ja minkälaisen vastaanoton se sai paikallisten toimijoiden, kumppaneiden ja venäläisten matkailijoiden parissa! Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kaikkea ei tarvitse keksiä itse tai luoda tyhjästä. Siispä parhaimmat ideat rohkeasti jakoon ja käyttöön!

 

Satua ja Niinaa haastatteli Ellimaija Ahonen