Kasvua kansainvälistymällä

Kasvua kansainvälistymällä

Olen aina pitänyt itseäni kansainvälisenä ihmisenä, kunnes sain ensikosketuksen nuorkauppakamaritoimintaan. Matkustin aikaisemminkin paljon ja olin asunut ulkomailla, mutta JCI avasi minulle aivan uuden maailman. En koskaan kuvitellut keskustelevani oman alani haasteista mongolialaisen kollegan kanssa nomadijurtassa Ulan Batorissa tai kierteleväni Miamin latinokortteleita keskustellen yrittäjyydestä namibialaisen kirjailijan kanssa. On vaikea kiteyttää mitä kansainvälinen nuorkauppakamariaktiivisuus on minulle antanut; henkistä ja yritystoiminnan kasvua, itsevarmuutta, verkostoja, maailmannäkemystä, asiakkaita ja ennen kaikkea rakkaita ystäviä ja unohtumattomia elämyksiä. Tämä harrastus on vienyt minua ympäri maailmaa. Olen muun muassa syönyt vuohen vatsalaukkua (ja ties mitä muuta) Mongoliassa, opetellut salsaa Karibian auringon alla, treenannut japanilaisten ninjojen kanssa, ratsastanut kamelilla Tunisian yössä, kuullut edesmennyttä Kofi Annania Amsterdamissa sekä päässyt järjestämään n. 5000 osallistujan kansainvälistä konferenssia.

Kamaritoiminnassa kansainvälistyminen käy helposti, usein miltei huomaamatta. Se ei edellytä matkustamista maailman ääriin, vaikka tämä järjestö tarjoaa halukkaille siihenkin ainutlaatuiset mahdollisuudet. Suomessa voi vaikka osallistua Team Finlandian toimintaan, sieltä minäkin aloitin. Team Finlandia on kansainvälisyydestä kiinnostuneiden oma yhteisö, josta vastaa kansallinen kv-päällikkö ja joka tuo esiin kansainvälisyyttä Suomessa. Alkukesästä järjestetään vuosittain neljä maanosakokousta. Niistä Eurooppakokous on meille tutuin, mutta kaikki neljä ovat avoinna myös meille ja kaikissa tapaat samanhenkisiä nuoria aktiivisia kansalaisia. Viime vuonna osallistuin kaikkiin neljään, kerron mielelläni lisää siitä upeasta kokemuksesta. Myös ensi vuonna Suomi ja Tallinnan maailmankokous tulevat näkymään kaikilla mantereilla.

Kokousten lisäksi taitojaan voi hioa eri kansainvälisissä akatemioissa, kuten Iso-Britannian LEAP Academy, Norjan Leadership Academy, Italian PR & Media Academy sekä tietenkin meidän oma Strategy Academy, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. European Know-How Transferissä, joka järjestetään vuosittain Brysselissä, pääsee tutustumaan EU:n päätöksentekoon. Lisäksi kansainvälistyä voi oman kamarin twinning-toiminnan kautta, SNKK:n Kansainvälisyysakatemiassa, Ruotsin vapaamuotoisemmassa Crayfish Conferencessa, New Yorkissa osittain YK:n pääkonttorilla järjestettävä Global Partnership Summitissa, tuleville puheenjohtajille suunnatussa European Academyssa jne. Mahdollisuuksia on miltei rajattomasti ja jokaiselle löytyy varmasti jotain.

Myös muiden maiden kansalliset kokoukset ovat avoinna kaikille kamarilaisille. Tampereen Eurooppakokouksen Alankomaiden maavastaavana osallistuin Alankomaiden kansalliseen kokoukseen ja jopa vähän ujomman tytön oli helppo lähteä EC 2016 -hattu päässä verkostoitumaan, ja kertomaan Suomesta. Kotiin palasin monta kokemusta rikkaampana ja paljon itsevarmempana. Nyt kaikilla suomalaisilla on sama tilaisuus ensi vuoden maailmankokouksessa! Jos on pienikin palo kansainväliseen toimintaan, ei kannata missata ensi vuoden maailmankokouksen tarjoamaa once in a lifetime -mahdollisuutta. Me suomalaiset suhtaudumme usein aivan suotta liian ankarasti oman englannin kielen taitoihimme. Suomen peruskouluenglannilla pärjää mainiosti maailmalla, mukaan vaan kasvamaan ja kehittymään kansainvälisillä vesillä! Ole ihmeessä yhteydessä minuun jos myös sinun kv-kipinäsi on syttynyt ja kaipaat sparrailua tai lisätietoja.

Nähdään maailmalla!

Kansainvälisin terveisin,

Michaela Palmberg
Kehitysjohtaja 2018, kansainvälisyys
michaela.palmberg@jci.fi