Jokainen minut tunteva tietää, että matkustaminen on intohimoni. Viimeisen laskelman mukaan käytyjä maita on tähän mennessä 43. Syystä tai toisesta en kuitenkaan ole koskaan ollut opiskelemassa tai töissä ulkomailla. Viime syksynä minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä puoleksi vuodeksi eksoottiseen kohteeseen Ruotsiin. En epäröinyt hetkeäkään. Kulttuurierot Suomen ja Ruotsin välillä ovat minimaaliset. Eihän tuo lahden ylittäminen edes tunnu siltä, että olet tullut ulkomaille. Kieli on tuttu, kaupat ovat samat, raha on eri. Näin olen aina miettinyt, kun olen käynyt vierailulla Ruotsissa. Työskentelen ruotsalaisessa firmassa, näen ruotsalaisia kollegoitani säännöllisesti ja olemme Euroopan mittakaavassa huomanneet olevamme aivan samanlaisia ja painivamme samojen ongelmien kanssa. Jotain hiuksenhienoja eroja meillä kuitenkin on. Konsernissamme Suomi on tehnyt positiivista kasvua viimeiset 8 vuotta ja Ruotsi miinusta saman ajan. Ensimmäinen tehtäväni oli ottaa selville, mistä moinen ero kahden hyvinkin samanlaisen maan välillä voi johtua. Onko työskentelytavoissa eroja, mikä on myyntitiimin sisäinen henki, onko johtamisessa parantamisen varaa? Ei, en ole oraakkeli, jolta löytyisi vastaukset jokaiseen kysymykseen. Välillä ulkopuolinen huomaa asioita, joita läheltä ei näe. Eihän siinä kauaa mennytkään, kun minulla oli jo muutamia huolenaiheita.
Entäs ne kulttuurierot? Kaikki olemme kuulleet esimerkit siitä, kuinka Ruotsissa tykätään keskustella ja päätösten tekeminen vie aikaa. Tämä on totta, mutta lisäksi kukaan ei sano suoraan, mitä mieltä on asioista. Jos pomo ehdottaa jotain uutta, kaikki ovat äärimmäisen positiivisia. Vasta seuraavana päivänä sanotaan selän takana, mitä mieltä oikeasti ollaan. Hirvittävän rasittavaa ja mahdotonta johtaa, kun ei suoraan voida sanoa mielipidettä, vaan se pitää selvittää jälkikäteen muilta kuultujen huhujen perusteella. Hyväksytyt muutosideat eivät myöskään välittömästi siirry käytäntöön, vaan asiaa pitää miettiä erilaisissa kokouksissa niin kauan, että suomalainen luulee asian jo olevan haudattu. Minulla oli myös omia tavoitteita tälle ”komennukselle”. Halusin parantaa kielitaitoani. Muistan vieläkin, kun yläasteikäisenä totesin vanhemmilleni: ”Ruotsia ei kukaan tarvitse mihinkään, ja siksi olen ajatellut jättää tämän kielen opiskelun kokonaan.” Niinpä niin, taas se teini oli väärässä. Henkilökohtaisia onnistumisia on ollut koko päivän kokouksen vetäminen ruotsiksi ja 75 hengen edessä uuden liiketoimintasuunnitelman esittäminen ruotsin kielellä. Jokainen meistä osaa ruotsia, onhan sitä niin monta vuotta tankattu, tarvitaan vain kannuste sen aktivoimiseen.
Suurin huolenaiheeni muutossa oli, että miten saan JCI-pestini hoidettua Ruotsista saakka ja saanko muodostettua ystävyyssuhteita. Pestit on hoidettu nykyteknologiaa käyttäen. Hallituksen kokouksissa olen ollut mukana skypen avulla tai lentänyt alueen/kansallisiin kokouksiin. Jos on tahtoa ja valmistautuu hyvin, ei fyysisellä paikalla ole niin kovasti väliä pestin hoidossa. Nuorkauppakamaritoiminta on auttanut myös ystävyyssuhteissa. Tukholman kamarin jäsenten kanssa olen illastanut ja avannut grillikauden. Lisäksi yksi uusista työkavereistani on halukas liittymään mukaan toimintaan täällä Ruotsissa.
Lopputuloksena on, että tunnen itseni paremmin. Kaipaan kotia, perhettäni ja ystäviäni yllättävän paljon. Vaikka rakastankin matkustamista, en ehkä kuitenkaan halua asua ulkomailla. En pystyisi asumaan suurkaupungin keskustassa. Olen liian tottunut käymään metsässä päivittäin ja ilman sitä mahdollisuutta en saa stressitasoa laskemaan. Tämä kokemus on opettanut minulle uusia asioita itsestäni. Nyt tiedän, mikä minulle on tärkeää.
