Aktiivisella ihmisellä on harrastuksia, joillakin useampia. Minun valintani on ollut kohta yksitoista vuotta nuorkauppakamari ja vuodet itsessään kertovat siitä, että olen ollut tyytyväinen valintaani. Suoraan sanottuna, en olisi parempaa harrastusta voinut itselleni toivoa. 
Toiveeni ovat ylittyneet, mutta siihen on pitänyt nähdä myös vaivaa.
Avainasia kehittymiseen on ollut tilaisuuksiin tarttuminen. Olen työskennellyt lähes koko työurani pienissä yrityksissä, joilla ei ole ollut omia koulutuspolkuja tai -järjestelmiä. Tai näin pitkään luulin. Tässä yhteydessä on nuorkauppakamari osoittanut voimansa, sillä olen saanut vastuuta monipuolisesti projektien ja erilaisten virkojen muodossa, joissa olen oppinut tulemaan johdetuksi ja johtamaan. Ja mikä parasta, työnantajani ovat aina tukeneet pyrkimyksiäni, joten nuorkauppakamari on ollut minulle se työnantajan tarjoama koulutuspolku ja -järjestelmä.
Unique opportunities
Miten nuorkauppakamari on muuttanut minua? Vastaus on helppo; kaikin tavoin. En osaa sitä toisinkaan sanoa. Olen saanut nuorkauppakamarissa onnistua ja ennenkaikkea epäonnistua hallitusti, ilman pelkoa työpaikan menettämisestä tai taloudellisesta katastrofista.
Päätöksiä oppii tekemään vain tekemällä niitä, joka on johtamisen yksi kulmakivi. Kun näitä päätöksiä pääsee tekemään riittävästi, tuo kokemus varmuutta ja ennen pitkään myös johdonmukaisuutta. Kun huomasin oman johtamistapani muotoutuvan, oli se voimaannuttava tunne.
Uskon kokemusteni pohjalta vahvasti siihen, että kun ihminen tiedostaa oman tekemisensä rajat ja seuraukset, on hän kypsä ottamaan vastuuta muista. Tämä on ainakin omalla kohdallani pätenyt ja olen oppinut nuorkauppakamarissa vastuullisemmaksi johtajaksi. Tähän oppimiseen ovat vaikuttaneet merkittävästi läheiset ihmiset nuorkauppakamarissa, joiden eteen olen ollut itse valmis tekemään melkein mitä vain. Nämä ihmiset opettivat minulle sen, että hyvän johtajuuden tunnistaa siitä miten sitoutuneesti muut toimivat johtajana asettamasi päämäärän eteen.
Learning by doing
Suurin oivallukseni vielä suhteellisen lyhyellä johtajuuspolullani on sisäisen tasapainon löytäminen. Itselläni se kesti nuorkauppakamarissa lähes kymmenen vuotta. Tällä tarkoitan sitä, että kun olin saanut ”johtaa” tarpeeksi,
katosi jossain vaiheessa ns. pätemisen tarve. Minun ei tarvinnut olla aina oikeassa, tai tietää eniten tai edes toiseksi eniten. Yleisesti tätä kutsutaan ilmeisesti delegoinniksi, mutta minulle se oli sisäisen tasapainon löytymistä.
Tämä oivallus johti kohdallani toiseen oivallukseen. Luulin olevani hyväkin johtaja, kun osasin pitää kaikki langat käsissäni ja tein tarvittaessa asiat itse. Pitkässä juoksussa tämä ei voinut toimia, sillä on kaksi eri asiaa manageerata asioita, kuin johtaa ihmisiä. Management vastaan leadership. Tätä asiaa en oivaltanut itse, vaan sen teki viestintätiimini jäsenet vuonna 2012 – yhdeksän vuotta järjestöön liittymiseni jälkeen.
Leadership leaves a legacy
Oma kokemukseni kansallisen viestintätiimin johtajana on ollut suurin oppimisen vuosi. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että sain tiimiini poikkeuksellisen kyvykkäät ihmiset juuri oikeille paikoille. Se mikä teki tiimistä ainutlaatuisen ammattillisen osaamisen lisäksi oli sen itsepäisyys. Kyllä, itsepäisyys. Koska olimme kaikki voimakkaita persoonia, oli tiimin työtehtävien ja rajojen vetäminen haastavaa ja pari kuukautta sitä harjoittelimme jopa ääntä tai asemaa korostamalla.
Sitten kaikki loksahti kohdalleen. Opimme toistemme toimintatavat ja tiimin jäsenet pitivät minut itsepintaisesti erossa tekemisestä. He vaan kommentoivat, että hoida sä päätökset, me hoidamme tekemisen. Olin itse, että WTF!?, minunhan tässä pitäisi sanoa mitä pitää tehdä. Mutta ei… tiimi otti itsenäisesti vastuuta tekemisestä, koska se oli heidän tehtävänsä. Tällöin tajusin, että minun tärkein tehtävä oli taata heille tekemisen rauha ja vapaus – sovittujen raamien sisällä.
Vastuullista johtajuutta
Tämän tapahtumaketjun jälkeen vuosi oli palkitseva, sillä minun ei tarvinnut varsinaisesti manageroida, sillä asiat kulkivat eteenpäin jouhevasti tiimin toimesta yli tehtävärajojen. Ohjenuorana oli se, että asiat tehdään tärkeysjärjestyksessä pois alta sen tiiminjäsenen toimesta, jolla on osaamista ja aikaa. Oma roolini oli ensisijaisesti varmistaa, että tiimillä oli tekemistä varten tarvittavat päätökset ja resurssit olemassa.
Jälkikäteen tiimin jäsenet tosin tunnustivat, että eivät he ihan kaikkiin isompiinkaan päätöksiin mielipidettäni kysyneet, jos epäilivät minun olevan asiassa eri mieltä. 😀 Vuoden alussa olisin vetänyt satavarmasti herneet nenään moisesta kapinoinnista, mutta en enää. Olin löytänyt sisäisen tasapainon siinä, miten paljon omaan tiimiin voi luottaa ja mikä oma roolini tiimissä on. Ja voin käsi sydämellä vannoa, että se luottamus oli sataprosenttinen. Suurin murheenaiheeni tuolloin olikin lähinnä se, että saanko enää koskaan samanlaista tiimiä ja johtamiskokemusta osakseni.
PINKK highlights
Nyt lähes yhdentoista vuoden jälkeen olen palannut takaisin alkupisteeseen, oman paikallisyhdistyksen tekijäksi. Vuodet ovat opettaneet sen, että onnistunut johtamiskokemus vaatii hyvää yhteistyökykyä myös tekijöiltä. Tämän oman roolin tunnistaminen on ollut tärkeää, varsinkin kun olen omaehtoisesti tipahtanut järjestön hierarkiassa ylhäältä alas.
On nimittäin tullut aika maksaa järjestölle takaisin sitä investointia, jota se on minuun eri tehtävien kautta sijoittanut. Olen tähän valmis.
Matti Airaksinen
Nuorkauppakamarin jäsen vuodesta 2003
Kuvat:
1. Hyvässä tiimissä fiilis tiivistyy:
2. Paras tiimi koskaan, viestintätiimi 2012. Vaikka kuva on tärähtänyt, tiimi ei ollut.
3. Vähemmän ryppyotsaista menoa nuorkauppakamarin maailmankokouksessa Wienissä.
4. Kokousmarkkinointia Ankkalinnan hengessä