Bisnestä ja biitsiä Brasiliassa

JCI Wolrd Congress järjestetään tänä vuonna Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Pirkanmaan Nuorkauppakamari on jo useamman vuoden järjestänyt maailtoja liittyen aina kunkin vuoden Eurooppa ja maailmankokous paikkoihin. Tänä vuonna vuorossa olivat siis Monaco ja Brasilia. Tahdoin olla vahvasti mukana järjestämässä Brasilia-maailtaamme henkilökohtaisista syistä, sillä olen viimeisen vuoden aikana matkustanut sinne yhteensä 4 kertaa ja viettänyt siellä yhteensä yli 2 kuukautta. Syy tähän on työni Suomen koulutusviennin parissa.

Bisnestä São Paulossa
Olen senior team coachina ja osakkaana Partus Oy, www.partus.fi nimisessä valmennusyrityksessä, joka levittää tiimiyrittäjyyden ilosanomaa ympäri maailmaa Tiimiakatemia-brändin, www.taln.fi nimissä. Ensimmäinen Tiimiakatemia perustettiin São Pauloon, Senac-yliopiston sisään 2011 ja keväällä 2012 käynnistyi valmennusohjelma yliopiston professoreille kasvaa tiimivalmentajiksi 1,5 vuoden Team Mastery-valmennusohjelmassamme, www.teammastery.net. Ryhmään tuli mukaan myös johtajia ja päälliköitä mm. Santander-pankista ja suuresta kenkäteollisuuden konsernista, Melissasta oppimaan valmentavaa johtajuutta. Lisäksi ryhmässä on kaksi koulutusbisneksessä toimivaa yrittäjää, toinen Chilestä ja toinen Argentiinasta. Uusi Team Mastery –valmennus käynnistyy lokakuussa Rio de Janeirossa.

Latinalainen Amerikka vei sydämeni jo viime vuoden elokuussa, jolloin lähdin ensimmäiselle työmatkalle São Pauloon ja Aguas de São Pedrosiin. Olen yhdistänyt neljän matkani aikana mahdollisuuksien mukaan myös lomaa työmatkojen yhteyteen, jotta näkisin mahdollisimman paljon tästä kuumien rantojen ja sambarytmien maasta. Turistimatkoille Brasiliaan ei viisumia tarvita, mutta työviisumin saanti olikin sitten toinen juttu. Brasiliassa on vahva byrokratia ja he suorastaan rakastavat kaikenmaailman leimojen lätkimistä. Työviisumiprosessi vei yhteensä 5 työpäivää mukaan lukien puolipäivää Federal Police Stationilla ”kuulusteltavana” São Paulossa.

Edellä mainituissa São Paulossa ja Aguas de São Pedrosissa olen viettänyt paljon aikaa oppien niin Brasilian sisämaan pikkukaupungin meiningistä kuin elämästä 30 miljoonan asukkaan metropolissa, joka on tällä hetkellä koko Etelä-Amerikan liiketalouden keskus. Läsnä ovat koko ajan ristiriitaisuudet: rikkaat paulistat kalliissa autoissaan, loisteliaat liikekeskukset ja tummissa puvuissaan kulkevat bisnesmiehet ja naiset samoilla kaduilla, joissa kodittomat nukkuvat pahvilaatikoiden alla rääsyissään voimat ehtyneinä. Brasilian talous kasvaa maltillisemmin kuin esim. Kiinan, mutta nousu on ollut viime aikoina rivakkaa. Maahan on alkanut muodostua keskiluokka, joka edes hieman tasoittaa huimia tuloeroja. Ekologisuus näkyy uusissa liikeideoissa sekä yhteiskunnasta, luonnosta ja ihmisistä välittäminen heijastuu korkeammin koulutettujen puheissa. Koulutus onkin avainsana tämänkin maan olosuhteiden paranemiseen ja siihen halutaan panostaa. Tietoisuus ja ymmärrys kasvattavat hyvinvointia niin ihmisissä kuin ympäristössä.

Beach-elämää Rio de Janeirossa
Brasilia on kuitenkin suuri maa ja São Paulo on täysin eri maata kuin esim. rantojen kaupungit, joissa vierailin: Rio de Janeiro, Santos, Guarúja, Paraty (tarkoittaa paratiisia) tai Ilha Grande, joka on niin ulkomaalaisten kuin natiivien suosima suuri lomasaari lähellä Rioa. Viime helmikuussa toteutin yhden haaveen elämässäni ja matkustin ennen São Paulon töiden alkamista eli Rio de Janeiroon maailman kuuluisimmille sambakarnevaaleille. Kaupungin nimi tarkoittaa tammikuun jokea, sillä portugalilaiset löysivät alueen 1501 tammikuussa. Rion alkuperäisasukkaita kutsutaan carioca-nimellä ja he ovat hyvin ylpeitä juuristaan. Heitä tapaa herkimmin vaikka rannalla juoksemassa tai treenaamassa rantabulevardin kuntoilulaitteissa. Tämä kuvastaa hyvin sitä, kuinka tärkeää ulkonäkö on Brasiliassa. Maa onkin täynnä kauniita ihmisiä, niin miehiä kuin naisia ja tänä päivänä plastiikkakirurgilla käydään yhtä herkästi kuin hammaslääkärissä. Joka kulmalla voi käydä manikyyrissä tai pedikyyrissä pilkkahintaan. Brasiliassa ei tunneta sellaista käsitettä kuin liian korkeat stilettokorot ja niissä kävelevät kaikki naiset teinistä 80-vuotiaaseen mummoon. Rannalla kaikki käyttävät pienen pieniä bikineitä vartalonmallista piittaamatta. Ilman yläosia siellä ei juurikaan olla, mutta stringi-alaosat ovat sitäkin yleisimpiä. Riossa meri ja ranta on läsnä koko ajan, mutta kaupungilla ei kuitenkaan bikineissä kuljeta edes karnevaalien aikaan. Naiset näyttävät erittäin kauniin feminiineiltä ja miehet komean maskuliineilta. Flirtti on osa jokapäiväistä elämää ja ihmiset tulevat hyvin lähelle keskustellessa, mutta tätä ei ole syytä tulkita väärin, sillä silmäniskut voivat olla osoitus vain hyväntuulisuudesta, hyväksynnästä tai kaveruudesta. Myös tanssi ja rytmit ovat jokaisella veressä ja tämä näkyykin niin katukuvassa kuin iltojen riennoissa. Iloisuus ja rytmikäs musiikki kuuluu niin päiviin kuin iltoihin.

 

Favelloissa varuillaan
Varsinkin pimeyden laskiessa kannattaa kuitenkin olla varuillaan. Brasiliassa on paljon rikollisuutta ja ihmishengellä ei ole arvoa. Riossa köyhimpien asuinalueet, favellat sijaitsevat poikkeuksellisesti myös ihan kaupungin keskustassa ja vaikka asuisit hienossa hotellissa rannalla, voi vieressä olla favella. Ryöstöt voivat tapahtua missä vaan ja milloin vaan, vaikka keskellä päivää rannalla jonkun jengin toimesta, joten mukana ei kannata kuljetella suuria määriä rahaa tai ainokaista luottokorttiaan. Itse tunsin oloni kuitenkin paljon turvallisemmaksi Riossa kuin erittäin vilkkaassa São Paulossa ja onnekseni olen joutunut vain pariin ”läheltä piti” –tilanteeseen. Varuillaan siis kannattaa olla ja yksin ei kannata liikkua turhan päiten. Tulevat olympialaiset ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat kuitenkin ovat pakottaneet siistimään varsinkin Rio de Janeiroa.

Kohti Rio de Janeiron maailmankokousta
Vajaan kahden kuukauden kuluttua hyppään taas tuttuun KLM:n koneeseen Amsterdamin kautta kohti São Pauloa Team Mastery –ryhmämme viimeiseen valmennuskertaan. Työviikon jälkeen lennähdänkin sitten Rioon JCI:n maailmankokoukseen, josta uskon tulevan huikaisevan kokemuksen, sillä nuorkauppakamarireissuilla tutustakin paikasta löytää ihan uusia ulottuvuuksia ja uppoutuu kulttuuriin eri tavalla paikallisten isäntien ja emäntien ohjauksessa. Melkein jo vesi herahtaa kielelle ajatellessa churrascarian lihavartaita tai rantabulevardin caipirinhoja, saudi eli kippis vaan! Päätimme kuitenkin PINKK:n Katja Myyryläisen kanssa ottaa kaikki irti tästäkin reissusta, joten tarkoitus on vielä jc-viikon jälkeen lennähtää Manaukseen. Sieltä matkaamme veneellä Amazon-jokea pitkin sademetsien uumeniin jungle lodgeen ihmettelemään rikasta luontoa ja elämää, jota Amazon meille kiehtovuudessaan ja vaarallisuudessaan vielä tarjoaa.

   

Elämä on ihmeellinen matka, josta kannattaa ottaa kaikki irti!

Jaana Hiltunen
PINKK:n puheenjohtaja 2013
 
Kuvat:

Kuva 1. São Paulo on Etelä-Amerikan liike-elämän keskus. Ydinalueella asuu 15 miljoonaa ihmistä, suurkaupungin alueella 30 miljoonaa.
Kuva 2. Copacabana beach, Rio de Janeiro.
Kuva 3. Team Mastery –ryhmän valmennuspaikka Aguas de São Pedrosissa.
Kuva 4. Favella Leblonissa Rion kyljessä.

Kuva 5. PINKK kunniajäsen Tiina Mäkelä ja PRES Jaana Hiltunen maistelevat caipirinhoja Ilha Granden yössä.
Kuva 6. Auringonlasku Ilha Grandella (=saari suuri).
Kuva 7. JCI São Paulo ja JCI Rio de Janeiro markkinoimassa maailmankokousta Brysselin maailman kokouksessa 2011.