Enemmän kuin maailta

Upea Saksan-maailta 18.10.2014 Huittisten Seurahuoneella takana yhteistyössä Vammalan ja Pirkanmaan Nuorkauppakamarin järjestämänä.

Lähdin mukaan tähän projektiin mielenkiinnolla mukaan, koska uskon yhteistyön voimaan. Projekti käynnistyi syyskuulla Vammalan Nuorkauppakamarin projektipäällikön Jani Piiraisen ja Jani Hukkasen kanssa inspiroivalla ideariihellä. Tuotoksena projektisuunnitelma ja kunnianhimoiset tavoitteet suhteellisen lyhyellä aikavälillä saada mahdollisimman moni nuorkauppakamarilainen mukaan sekä mahdollisimman pienillä osallistumiskustannuksilla.

Aloituspalaverin jälkeen useiden puhelinsoittojen ja sähköpostiviestien jälkeen paketti oli kasassa. Haasteita oli matkassa, mutta kaikista selviydyimme, jälleen yhteistyöllä sekä nuorkauppakamarin verkoston apua hyödyntäen.

Tuloksena oli onnistunut tilaisuus, josta reppuun ammennettiin uusia oppeja itsensä likoon laittamisesta, oman itsensä kehittämisestä, oma-aloitteisesta toiminnasta tavoitteiden saavuttamiseksi, kulttuuriymmärryksestä ja sen hyödyntämisestä liiketoiminnan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa sekä tietysti uusia tuttavuuksia, joiden merkitys selviää tulevaisuudessa. Kiitokset tästä sivistyksestä kuuluvat ansaitusti loistavan JC-koulutuksen International Business Culturen kouluttajalle Paul Fairchildille ja kansainvälisyyspaneelin puhujille, jotka olivat Ville Mäenpää (Puristeteos Oy) sekä koulutusviennin ja valmennuksen ammattilaiset Maria Ruokonen ja Lauri Holja (Less Miserables osk) sekä Lasse Borg (EPP-Pack Oy).

Lisäksi vatsamme täyttyi herkullisista Huittisten seurahuoneen valmistamista saksalaisista ruoista sekä yhteistyökumppaneiden kuten V. Hukkasen eli Kalaneuvoksen kylmäsavulohileivistä ja Haribon runsaista makeisista.

Tämän tilaisuuden osallistumismaksu oli saatu alhaiseksi hyödyntämällä suhteita ja löytämällä kaikille osapuolille vastavuoroinen hyötymismahdollisuus. Lopullinen kustannus koostui siis vain ruokakustannuksista, jotka mitoitimme osallistujalukumäärän mukaan. Osallistujia oli noin 40 henkeä, jotka nauttivat illasta ja sen tarjonnasta. Pirkanmaan Nuorkauppakamarista osallistujia oli kymmenkunta. Mukaan mahtui Pirkanmaan Nuorkauppakamarin perinteen mukaisesti myös perinteinen senaattoripuhe, jonka kunnian sai pitää Tommi Luomajärvi. Kiitokset Tommille hyvästä puheesta ja vinkeistä, joita sain ensi vuoden maailtojen järjestämiseen. Tälläisissä tilaisuuksissa huomaa kuinka paljon ns. Hiljaista tietoa senaattorit omaavat ja kuitenkin auliisti sitä jakavat kysyttäessä. Meillä nuoremmilla on niin paljon opittavaa vanhemmilta ja sitä suosittelen hyödyntämään.

Viihdepuoli kuului oleellisesti myös tilaisuuten ja sitä ammattitaitoisesti tarjosivat hostina toiminut viihdemaailmasta tunnettu Henry Saari ja burleskinäytös Holy Curvesin Olivia Rouge.

Muutamia poimintoja illasta…
Kansainvälistymisestä ja kasvusta: “Löydä oikeat ihmiset ja opettele heidän bisneskulttuuri. Lähesty tuote ja laatu edellä. Kehitä rohkeasti pilotteja ja kerää referenssejä. Kuuntele nykyistä asiakasverkostoasi ja hyödynnä heidän suhteitaan. Sitouta oma henkilökuntasi tavoittelemaan yhteistä päämäärää kouluttamalla heistä eri tilanteisiin sopeutuvia moniosaajia. Henkilökunnan sitouttamisessa ole luova, huomioi elämäntilanteet ja osallista päätöksentekoon. Ymmärrä se kuinka pelkästeen käytöstapojen puutteilla voit menettää asiakkaan. Hyvä johtaminen ja alaistaidot avainsana menestyksessä. Älä luota yksinomaan ulkopuolisen rahoituksen järjestymiseen vaan ole valmis kehittämään omia ratkaisumalleja, joita sitten rohkeasti lähdet markkinoimaan kohderyhmällesi. Suomessa on liian vähän todellisia kansainvälisen liiketoiminnan osaajia, joten verkostoidu aktiivisesti ja etsi oikeat ihmiset, jotka sinua voivat auttaa. Nuorissa on tulevaisuus “pullamössö” sukupolvipuheista riippumatta. Näe nuorissa mahdollisuuksia ja kasvata potentiaalisista yrityksesi tulevaisuuden moniosaajia.”

Näihin ajatuksiin päätän yhteenvetoni monta ideaa ja uutta tuttavuutta rikkaampana. Projektipäällikkö kiittää ja kuittaa. Ensi vuoden Turkin ja Japanin maailtoihin ideointi jo alkanut ja toivotan lämpöisesti tervetulleeksi projektitiimeihin mukaan mahdollisimman monen Pirkanmaan Nuorkauppakamarin koejäsenen ja jäsenen.

Sanna Suonurmi