DTM Akaa antoi kultiaan heti aamusta

Don´t tell mama, ehei, tästä saa kyllä kertoa – sen verran hauskaa oli auringon kultaamassa koko perheen tapahtumassa Toijalan ABC:n pihassa lauantaina 16.6., kun PINKK:n joukkue PRES Juha, DP Jaana ja INT Katja ottivat osaa moottoripärinän ja teknikkojen seassa, yleisön palvovien katseiden alla, DTM Akaa 2012 -kisaan. 
 

Katja, Juha ja Jaana varikkopilttuulla.
 
DTM Akaa on päältäajettavien ruohonleikkureiden katuratakilpailu. DTM-lyhenne tulee sanoista Deutsche Tourenwagen Masters. Sarjoja on kolme: vakio (tehdaskuntoinen, ei leikkuuteriä), vakio pro (hieman rakentelua) ja avoin (runko ja moottori oltava vakioleikkurista, muuten saa rakennella mutta sääntöjen puitteissa). Tapahtuman järjestää Akaan Nuorkauppakamari yhteistyökumppaneinaan paikallisia toimijoita. Osallistujia oli ainakin Akaasta, Sipoosta ja Virosta meidän lisäksemme. Järeämmissä sarjoissa ajetaan SM-pisteistä. Voittajaksi selviytyi virolainen joukkue, jättäen paikallisen viime vuoden SM-voittajan taakseen.
 
Alueella oli heti aamusta musan, sään ja iloisten ilmeiden ansiosta hyvä tunnelma. Kunnon moottorikisojen tapaan oli meillä oma varikkopilttuupaikka osana isoa katosta. Erotuimme hyvin joukosta somistuksemme ansiosta. Okei, ehkä pinkki ei ole ihan perinteinen väri moottoripiireissä. Tai silkkinauhasta pin sripatut koristeet ajoneuvossa…Tarjosimme nachoja ja salsaa, lookkimme oli kunnossa – ylöjärveläisen AVANTin meille lahjoittamat ajohaalarit tekivät olostamme erittäin professionaalin. Aamun kuljettajakokouksessa kerrottiin ratalippujen merkitykset, kerrattiin päivän ohjelma ja annettiin muuta perustietoa. Yritykset olivat huomanneet mahdollisuuden näkyvyyden ja hauskanpidon yhdistämiseen, tosin järjestäjän mukaan enemmänkin olisi mukaan mahtunut.
 
PINKK osallistui nuorkauppakamarisarjaan osana vakiosarjaa, jossa kilpaili 8 joukkuetta. Kierrosten määrä ratkaisi voittajan. Lähtöjä oli kolme, á 20 minuuttia. Kuskia piti vaihtaa haluamassaan kohtaa vähintään kerran lähdön aikana. Jokaisessa vakiolähdössä piti joukkueen kiertää taitorata kerran. Teimme työnjaon. Jouduin tunnustamaan pilttuutamme ihailemaan saapuneille karvamikille ja videokameralle, että en ollut ennen tätä kisaa koskenut päältäajettavaan ruohonleikkuriin saati ajanut sellaisella (enkä kyllä aja autollakaan..). Halusin siis ekan vuoron, jotta pääsisin hihittelemään hienoa meininkiä mahdollisimman nopsaan – ja wow, vauhdin hurma oli sanoinkuvaamaton! 
 

Katja ehtii vielä viimeiselle kierrokselle ruutulipulta.
 
Noin seitsemän kilometriä tunnissa pinkki irokeesi kypärän päällä ilmavirrasta väpättäen ajoin heti sopivan tilaisuuden tullen levystä ja putkesta tehtyyn kiikkuun ja ympyräajoesteelle. Rock! Kyllä kulki! Kerran, pari jouduimme kaikki Team PINKKiläiset peruuttelemaan pienessä autonrenkaista muodostetussa esteessä, ei ihan superhelposti käännettävä ollut meidän ajokkimme (taidoissa ei ole mitään vikaa). Radanvarsitoimintaan kuului vartalolla tehtävien P-I-N-K-K- gouuuu – kannustushuutojen teko. Tiimillämme oli mukava ätmös koko päivän. Akaan kamaria vaivasi valitettavasti ajoittain tekniset ongelmat; naapuripilttuussa oli aiemmin päivällä rälläkkä kipinöinyt ja vasara kolkutellut…Kisan ohessa näimme myös taitoajoa katolleen menoineen ja pyrotekniikoineen. 
 
Yksi pikkutyttö heilutti minulle ABC:lla ihailevasti hymyillen lihapulla haarukassaan. Olo oli kuin varikkohottiksen ja ammattimaisen kuskin. Ryhti nousi. Ylitinpä itseni. Pikkutytöt palvoo, seuraamaan saapuneet miehet katsoo myhäillen… Tältäkö tuntuu olla pirkanmaalaisen nuorison esikuva, aktiivisten nuorten aikuisten edustaja, moottorimisu in practise?
 
Palkintojenjaossa saimme Nikin tuotekassin, palkintopokaalin ja kuohuvaa sekä kultamitalit. 
 

Voitto on meidän!
 
Hippo-kuvioinen kultamitali ja varikkopassi roikkuvat eteisessä kasuaalisti peilin reunasta. Että on sitten kylään tulijoiden kanssa puhuttavaa. Tätä se JC-toiminta on, hauskoja ja yllättäviä mahdollisuuksia, aurinkoa, naurua, itsensä ylittämistä! Ota ihmeessä kiinni mahdollisuudesta aina kun näet tiedotteessa tai nettisivullamme jotakin uutta – ettei jää sitten myöhemmin harmittamaan.. Jäsenyytesi nuorkauppakamarissa on mahdollisuuksiin tarttumisen avainpaikka. 
 
Ehkä ensi vuonna vakio pro -luokka, oma leikkuri ja teknikkotiimi? Tuletko mukaan, wruuuuuummm!
Tuloksia ja kuvamateriaalia odotellessa: http://www.dtmakaa.fi/
 
 
– Katja Myyryläinen, DTM Akaan PINKK-joukkueen jäsen ja kamarin kansainvälisyyslohkon johtaja (INT)