Restamaxin ravintolat tarjoavat puitteet kokouksesta kekkeröintiin!

Suomen suvi on oivallista aikaa järjestää erilaisia virkistäviä ja yhteishenkeä virittäviä edustustilaisuuksia sekä yritystapahtumia. Pirkanmaan Nuorkauppakamarin yhteistyökumppani Restamaxin monipuolinen ravintolaskaala venyttäytyy kaikenlaisten tapahtumien sekä illanviettojen puitteiksi kokouksista kekkeröintiin. Hulppea terassitarjonta laajentaa viihtymisen myös aurinkoisiin ulkotiloihin.

Tyttöjen bilepäivä sähäkässä synttäriseurueessa

Terhin firma oli päättänyt lounaspalaveerata Ristorante Comossa. Palaveri osui samalle päivälle, jolle Terhi oli kavereidensa kesken suunnitellut yllätyssynttäreitä ystävättärelleen. Onneksi leppoisapuitteisista työkuvioista suuntaaminen terassiradalle naisseurueen sekaan oli helppoa toteuttaa.

Terhin työtiimi kohtasi italialaisen Ristorante Comon kokoustamiseen valmiissa kabinetissa, jonka lasiliukuovien takana seurue sai keskustella kaikessa rauhassa lounastamisen lomassa. Kolmen kesäisen raikkaan välimerellisen ruokalajin aikana saatiin faktapuoli hoidettua huolella ja nautinnollisesti. Italialaista viiniä tilkkasen siemaillen, tietenkin.

Muu synttäriseurue odottelikin jo kokoustajaa keskustassa. Terhin vapauduttua päätettiin suunnata porukalla kohti koskenrantaa ja August von Trappen terassia. Siellä voitaisiin nostaa samppanjamaljat sankarittarelle ja täyttää vatsat belgialaishenkisillä herkuilla.

Myöhäisen iltapäivän aurinko lämmitti neitoja vielä mukavasti, kun he kuplivalla kippistelyn jälkeen tekivät sukelluksen nyt niin pinnalla porskuttavien vaahtokukkaisten belgioluiden maailmaan. Viiniäkin olisi toki ollut tarjolla, mutta kokeilunhaluinen porukka maisteli mielissään simpukoillensa suositeltua  vehnäolutta samalla muita mereneläviä napostellen. Ja jälkiruoaksi nautittiin tietysti Välimäen Wohvelit.

Vatsansa täyteläisiksi ruokaillut sekä siemaillut seurue käänsi nokkansa kohti säpinää eli Space Bowling & Billiards'ia. Hilpeä hohtokeilaussessio sai punan poskille ja keilat kolisemaan.

Seuraava etappi oli Masu Asian Bistro. Siellä seurueelle oli varattuna ravintolan komeus, teppanyaki-pöytä, jossa kokki valmistaa ruoan aivan asiakkaiden silmien edessä. Leidit olivat paikalla hyvissä ajoin ja siemailivatkin ensin taitavasti rakennetut drinkit Masun baarin puolella. Kun naiset istahtivat teppanyaki-pöydän äärelle, alkoi kokki loihtia annoksia taitavin peliliikkein sihisevän grillitason äärellä. Keittiön tiivis tunnelma silmiensä edessä ruokailijat pääsivät myös kyselemään niin raaka-aineista kuin valmistusmenetelmistäkin. Taisipa joku pyytää reseptivinkkiäkin mukaansa. Samalla kävi ilmi, että Masussa järjestetään tilauksesta sushikursseja seurueille. Terhi pisti tämän muistiin jatkoa ajatellen.

Masusta poistuttiin masut suloisesti killillään kohti kaupungin yötä. Korkokengät vaativat päästä tanssilattialle, joten suunnaksi otettiin lähituntumassa sijaitseva Fat Lady. Pöytään tilattiin pullollinen kuplivaa ja tanssilattialla annettiin lanteiden keinua. Illan kruunasi etukäteen varattu karaokeloosi, johon neidot päätyivät kajauttelemaan karaokea niin soolona kuin duonakin. Turnauskestävyydeltään lujimmat mimmit suuntasivat vielä sankarin kanssa Unioniin tarkastamaan DJ:n pyörittämät päivän kuumimmat kiekot.
 

 

Virkistäytymispäivässä biljardipallot sekä lasit kilisevät ja porukka bailaa

Merja päätti palkita alaisensa vauhdikkaalla virkistyspäivällä makujen maailmassa. Päivä starttasi reippaasti Wayne's Coffeessa, jonne porukka kokoontui kahville ja pikkusuolaiselle.

Täyteen kofeiinivirtaa itsensä siemaillut seurue otti seuraavaksi suuntiman kohti Rautatienkatua ja biljardipöytien herruutta. Galaxie Centerissä otettiin miehestä ja naisesta mittaa siinä määrin, että tiimi alkoi kaivata ulkosalla nautittavia palautusjuomia. Askeleita otettiinkin kohti Ratinan suvannon aalloilla keinuttelevaa Little Joe -ravintolalaivaa. Huurteisen ja sangriapitoisen nesteytyksen lisäksi siellä myös syötiin lounaaksi avotuliuunissa rapsakkapohjaiseksi paistunutta pizzaa sekä mehevää foccaccia-leipää.

Iltaa päätettiin jatkaa vertailevaa drinkkitutkimusta tekemällä. Kehräsaaren meksikolaishenkisen Gringos Locosin pikkaisen boheemi, värilampuin valaistu terassi tarjoili riehakkaalle seurueelle niin margaritoja kuin mojitojakin.

Lopulta vatsat alkoivat vaatia taas ruokaa. Onneksi pöytävaraus rouhearuokaiseen Roastiin oli tuota pikaa ja porukka ottikin taksin Tammelaan. Roastin kabinettitilan yhteisen pitkän pöydän ääressä ruokailtiin pitkään ja huolella.

Illan hiljakseen hämärtyessä kehiin kaivattiin kunnon bilemeininkiä, joten baarin suuntaaminen oli edessä. Valinta Bricksin ja Pub Londonin välillä oli niin tiukka, että lopulta päätettiin kurvata pirssillä kummankin baarin eteen. Porukan vanhempi osa jäi Londoniin ja nuoremmat suuntasivat pitemmälle Bricksiin bailaamaan.

Laatuaikaa kansainvälisille yritysasiakkaille

Pekka halusi järjestää 40 henkilön ulkomaiselle yritysvierasryhmälle edustamansa yrityksen esittelytilaisuuden ja herkullisen illanvieton aterioineen. Illan aikana hän suunnitteli tekevänsä vaikutuksen suuresta viinimaasta saapuviin vieraisiin viinitastingilla sekä laadukkaalla pihviaterialla. Puntarointi Bodega Saludin ja Stefan's Steakhousen välillä kestikin kauan. Lopulta Salud vei voiton jatkopaikan välittömän läheisyyden vuoksi. Pekka oli nimittäin päättänyt pitäytyä mahdollisimman vähän siirtymiä sisältävässä suunnitelmassa ryhmän koon vuoksi.

Tilaisuus alkoi Saludin yläparvella, jossa tarjoilijat olivat vastassa vieraita lasilliset kuohuvaa tarjottimillaan. Tilaan oli asetettu valmiiksi täysi kokouslaitteisto, erilaisia virvokkeita sekä maisteltavaksi pieniä tapas-paloja.

Virallisen vaikkakin lupsakan osuuden jälkeen ilta jatkui vapaamuotoisella espanjalaisten viinien tastingilla. Samalla kokki vuoleskeli halukkaille alkupaloiksi henkäyksen ohuita siivuja telineessä komeilevasta ilmakuivatusta kinkusta.

Sitten pöytiin alettiinkin jo kantaa keittiön tervehdyksiä ja ajallaan myös komeassa Josper-puuhiiligrillissä tirisseitä pihvejä. Rennon pitkän kaavan ruokailun jälkeen seurue suuntasi yöelämään läheiseen Viihdemaailma Ilonaan, jossa heille oli varattu mukavat VIP-tilat sohvineen sekä huurteisine ja kuplivine juomineen.

Yhteistyökumppanimme Restamaxin monipuoliseen ravintolatarjontaan voi ja kannattaa tutustua osoitteessa: www.ravintola.fi