Myyjät, oma rotunsa

Myyjä on kaupankäynnin näkyvä osapuoli, jonka taustalla on tuote, palvelu tai idea. Vastaavasti toinen näkyvä osapuoli on ostaja. Jokainen meistä luonnollisesti osaa ostaa, mutta miksi myyminen koetaan usein niin vaikeaksi lajiksi. Jos ei ole ostajaa, ei ole myyjää ja toisin päin.

Jokaisessa meissä asuu myyjä. Myyminen ei ole pelkkää tuotteiden tai palvelujen kauppaamista toiselle osapuolelle. Myyjän taitoja tarvitaan jokaisessa työtehtävässä ja arjessa.

Jos keksit esimerkiksi jonkin uuden idean liittyen työtehtävääsi, on sinun myytävä ja perusteltava asia muille työkavereillesi tai esimiehellesi. Vastaavasti työhaastattelussa sinun on osattava myydä itsesi haastattelijoille. Voisi jopa väittää, että nykyään ei ole enää työtehtäviä, jossa myyntitaitoja ei tarvita. Oli sitten kyse sisäisestä tai ulkoisesta asiakkaasta.

Myös vapaa-ajalla myyntitaidot ovat jatkuvasti jokaisella meistä koetuksella. Esimerkiksi voit ehdottaa kavereillesi mukavaa tapahtumaa, johon haluat kaverisi mukaan. Idea pitää luonnollisesti myydä. Nuorkauppakamari toiminta on meille elämän ruuhkavuosissa taisteleville usein ajankäytöllisesti hankalaa ja tuo ajankäytön hyödyllisyys on perheelle perusteltava. Kyse on jälleen myymisestä.

Kaikki olemme siis huippumyyjiä, tahdommepa sitä tai emme. On jopa sanottu, että myyntitaidot ovat menestyksen edellytys. Tästä syytä on meille jokaiselle tärkeää laittaa itsensä likoon ja kehittää itseänsä myyjänä aina kun on mahdollista.      

Toni Vuohelainen
BUS 2015