Kuulumisia
Kokousmatkailua konkareiden kokemana
Mitä tapahtuu ns. Behind The Scenes? Miltä kokous vaikutti konkareiden silmissä? Nyt äänessä kamarimme viime vuoden puheenjohtaja sekä kaksi senaattoria. Huippukokous tarjosi huippua ”iippari'”-ohjelmaa. Me
Aito kumppanuus – kun logomyynti on so last season…
Ilman kumppaneita ei ole nuorkauppakamaritoimintaa. Yhteistyökumppanit mahdollistavat vapaa-ajan toimintamme pyörittämisen monella tapaa, sillä emme saa minkäänlaisia avustuksia. Viime vuonna PINKK:ssa otettiin tavoitteeksi rahoituksen turvaaminen vuodeksi
Lämpöä talveen ja business-suhteisiin Kyrösjärvi-kokkareilta
23. Kyrösjärvi-kokkarit vietettiin perinteiseen, mutta hyväksi havaittuun tyyliin viime lauantaina. Pitkin Pirkanmaata kokoonnuttiin isäntäperheisiin viettämään alkuiltaa seurustelun ja herkullisten tarjoilujen äärelle. Isäntäperheistä oli kuljetus Rantasipi
Karttaprojekti kamaritalouden tukijalkana
Pirkanmaan Nuorkauppakamarin pyörittämä ”Karttaprojekti” vastaa todelliseen tarpeeseen, on saavuttanut loistavan maineen ja on hyvänä esimerkkinä tuottoprojektista, jonka toimivuus ei ole hävinnyt vuosien saatossa. Nyt siitä
Asuminen Akaassa, asumisen ja rakentamisen messut – Kuinka pieni kamari teki sen?
Kaikki lähtee hyvästä ideasta. Se tosin mihin sillä päädytään vaatii paljon idean jalostamista. Asuminen Akaassa –tapahtuman ensimmäiset askeleet otettiin nöyrinä yhteistyötahojen kanssa neuvotellen. Tiesimme, että
Koikkarista turkulaiseksi JC-senaattoriksi
Istun junassa lokakuisena pakkasaamuna. Olen matkalla Turusta Tampereelle Tammerkosken nuorkauppakamarin senaatin kokoukseen. Senaattori. Hörppään kahvia ja mietin miten tässä näin on päässyt käymään. Miten ihmeessä
Kansallisen vaalikokouksen kautta totaaliseen heräämiseen
Pirkanmaan Nuorkauppakamarin kokouksessa 8.10. valittiin uusi hallitus tulevalle vuodelle. Samaan aikaan muutamat koejäsenet vahvistettiin varsinaisiksi jäseniksi ja oma nimihän siellä screenillä oli! Olo oli huikea
Onko strategia ikinä valmis?
Syyskuun lopussa vedimme strategiaryhmän kanssa yhteen puolen vuoden aikana tehtyä työtä. Keväällä työ alkoi analysoimalla alkutilannetta ja ympäristöä, jatkui kesällä miettimällä tarkoitusta ja päämäärää ja
Seilaa kahden lipun alla…
Minusta tuli kaksoiskamarilainen kesän lopulla. Koska elämäni painopiste alkaa uhkaavasti siirtyä Ruotsia kohti, liityin Pirkanmaan Nuorkauppakamarin jäsenyyden lisäksi myös tulevan kotikaupunkini ykköskamarin, JCI Stockholmin jäseneksi.
Johanna, varapuheenjohtajaehdokas
Miten olet päätynyt DP-ehdokkaaksi? Ajatus Suomen Nuorkauppakamareiden puheenjohtajana toimimisesta ilmaantui salaisiin päiväuniini jo nuorkauppakamariharrastukseni alkuvaiheessa. Tämän jälkeen olen ehtinyt nähdä ja kokea paljon järjestömme toimintaa,
Pienestä nuorkauppakamarikin ponnistaa!
Pienten nuorkauppakamarien toiminta ja sen rakentaminen herättää aika ajoin keskustelua nuorkauppakamarilaisten joukossa. Välistä luetaan sääntöjä ja strategiaa. Välistä mietitään jäsenten jaksamista. Toisinaan pohdiskellaan toiminnan laatua.
Investment of my life
Aktiivisella ihmisellä on harrastuksia, joillakin useampia. Minun valintani on ollut kohta yksitoista vuotta nuorkauppakamari ja vuodet itsessään kertovat siitä, että olen ollut tyytyväinen valintaani. Suoraan
Bisnestä ja biitsiä Brasiliassa
JCI Wolrd Congress järjestetään tänä vuonna Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Pirkanmaan Nuorkauppakamari on jo useamman vuoden järjestänyt maailtoja liittyen aina kunkin vuoden Eurooppa ja maailmankokous
Menestymisen nälkä
Tänään googlailin aamun aluksi, miten menestystä on määritelty. Menestys on tavoitteiden onnistunutta saavuttamista. Näin asian määrittelee Wikipedia. Liike-elämässä menestyksellä tarkoitetaan taloudellista menestystä, mikä taas tarkoittaa
Punaisten paholaisten perässä meren yli
Rapujuhlat ovat PINKK:ien suosiossa, siitä kertoo sekin, että rapuristeilymme on loppuunmyyty heti alkuunsa. Rapuristeilyä varten voi käydä verryttelemässä Ruotsin puolella JCI Halmstadin joka vuotisella Crayfish