Uncategorized

Koejäsen tulilla! Vammalan Nuorkauppakamarin Riemuhyrrä 20.7.2013

Vammalan Nuorkauppakamarin riveissä koejäsenenä ja ensimmäinen isompi projekti on alla. Riemuhyrrästä on nyt pari viikkoa ja yllättävästi ihmiset ovat sen jälkeen tunnistaneet –toisen juontajan pesti aiheuttaa pienellä paikkakunnalla yllättävää tunnistusherkkyyttä. Tapahtuman loppupalaveria odotellessa on hyvä kaivella muistin lokeroita ja muistella matkaa kohti valmista lastentapahtumaa.   Projektiryhmän aktiivisin sakki ja ideoiva ydin koostui kasasta noin kolmekymppisiä […]

Koejäsen tulilla! Vammalan Nuorkauppakamarin Riemuhyrrä 20.7.2013 Read More »

Kestävän johtajuuden lähteillä

Kun minua tammikuussa pyydettiin nuorkauppakamarimme Vuoden Nuori Johtaja –kisan projektipäälliköksi, mielessä kävi ”jaksanko, ehdinkö, olenko vielä valmis?”. Nopeasti päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan. Olinhan toivonut vastaavanlaista mahdollisuutta jo pitkään, esittänyt kamarissa kiinnostukseni projektipäällikön tehtävää kohtaan, opiskellut johtamista ja innokas johtamisaiheisen kirjallisuuden, median ja trendien seuraaja. Ennen kaikkea siksi, että vastuullinen ja kestävä johtajuus kiinnostaa. Lyhyesti kerrottakoon,

Kestävän johtajuuden lähteillä Read More »

Markkinamenoa! 46. Valkeakosken Markkinat 5.-6.6.2013

45:ttä toimintavuottaan viettävä Valkeakosken nuorkauppakamari järjesti kaksipäiväiväiset  Valkeakosken Markkinat kesäkuun ensimmäisellä viikolla Valkeakosken Markkinat järjestettiin taas perinteisesti kesäkuun alussa. Tämä on monelle valkeakoskelaiselle ja lähikuntien asukkaalle kesän alkamisen merkki. Markkinat kokosivat Valkeakosken keskustaan kahtena päivänä tuhansia kävijöitä, kun pääkatu ja torialue oli varattu markkinakäyttöön ja suljettu liikenteeltä. Markkinoilla oli perinteisten markkinakauppiaiden lisäksi Valkeakosken nuorkauppakamarin yhteistyökumppaneiden

Markkinamenoa! 46. Valkeakosken Markkinat 5.-6.6.2013 Read More »

Töissä voi olla ”helvetin hauskaa!”

Sain keväällä usealtakin taholta pyyntöjä, että olisin yhteydessä Vincit Oy:n Mikko Kuituseen, josko pääsisimme heille vierailulle. Täytyy myöntää, että en ihan heti hoksannut, miksi tuo Vincit on niin kovin haluttu vierailupaikka, kunnes iskin kyseisen nimeen Googleen… No, eihän sitä tarvinnut lukea kuin pari ensimmäistä juttua ja olin itsekin todella innoissani varaamassa yritysvierailua heille! Vincit Oy on tamperelainen

Töissä voi olla ”helvetin hauskaa!” Read More »

Ystävyyksien jalan jäljillä

Aurinko paistaa säteillen, lasten kikatusta, puheen sorinaa ja veden liplatusta. Pirkanmaan ja Vammalan Nuorkauppakamarit viettävät leppoisaa kesäpäivää Riippilänjärven rannalla, Innovaatiokeskus Voimarinteellä. Nimensä mukaisesti paikka voimaannuttaa minut, luulenpa että suurin syy elinvoimaiseen olooni on yhdessä tekemisen ilo ja kaikkien kasvoilla loistavat hymyt.   Kamerani laulaa, klik, klik, ja pian muistikortille onkin tallentunut kymmeniä kesäisiä kuvia, perhepotretteja,

Ystävyyksien jalan jäljillä Read More »

Six steps: PINKK Strategy, part III

Miksi olemme olemassa ja mitä tavoittelemme? Miksi missio, eli olemassaolon tarkoitus, on niin vaikeaa pukea sanoiksi? Kamarimme strategiatyö on taas edennyt. Toukokuun alussa porukkamme kokoontui Wayne’s Coffeen alakerran oikein viihtyisään neukkariin työstämään strategiaa eteenpäin Ullan kanssa. Ulla toimii tänä vuonna alueen B:n aluekoulutuspäällikkönä, tulee Riihimäen kamarista ja on siis meidän strategia-kouluttaja. Tavoitteet päivälle olivat kovat

Six steps: PINKK Strategy, part III Read More »

Täytyy tehdä ite! Videokisa-projekti

Videokilpailu esimerkkinä kamarin omasta projektista Me tehtiin se jee jee! Kunniavieraamme, Tampereen Irjalan ja Lempäälän Pikku-Kuusiksen lapset intoutuivat leikkiin. Kevätkesäisenä perjantaina 17.5.2013 vietettiin Minun Pirkanmaani -videokilpailun päätöstilaisuutta Lempäälän Ideaparkissa kokoustiloissa. Tiimiläinen Jenni Ahlstedt leikitti tilaisuuden aluksi lapsia muokkaamallaan tutulla leijonanmetsästys-laululla näin: Videoo mä metsästän / tahdon saada parhaan / enkä pelkää ollenkaan / eessä kameran.

Täytyy tehdä ite! Videokisa-projekti Read More »

Verkostojen voima

”Suomen Nuorkauppakamarit ry on kansainvälinen jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto, joka vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnassa.” Näin nuorkauppakamarit määrittelevät omaa toimintaansa verkkosivuillaan. Tässä Vieraskynä -tekstissä haluan hieman tarttua määritelmän kontaktiverkosto -sanaan ja siihen, mitä se minulle on merkinnyt. Toimin yrittäjänä ja tuotan palveluita yrityksille. Palvelusisältöihin kuuluvat yritysten markkinointi-, henkilöstötapahtumien ja juhlien organisointi sekä tapahtumatuotanto. Yritykseni elää

Verkostojen voima Read More »

Isolla otteella!

Akaan Nuorkauppakamari ry:n ja Urjalan MotoAction ry:n välinen kauppa DTM Akaa –konseptin myymisestä käteltiin hienoissa puitteissa Konetalo Niemelän järjestämässä kevätpäivässä 27.4.2013 Urjalassa. Kuvassa: Lari Löflund Akaan Nuorkauppakamari ry:stä  ja Pasi Niemelä Urjala MotoAction ry:stä. DTM Akaa on päältäajettavien ruohonleikkureiden katuratakilpailu, jossa ajetaan SM-luokissa tosissaan – kyllä, myös ruohonleikkurikisoilla on oma SM-sarja! Nuorkauppakamarilaisille järjestettiin myös oma

Isolla otteella! Read More »

Ulkomaankomennus – matka omaan itseensä

Jokainen minut tunteva tietää, että matkustaminen on intohimoni. Viimeisen laskelman mukaan käytyjä maita on tähän mennessä 43. Syystä tai toisesta en kuitenkaan ole koskaan ollut opiskelemassa  tai töissä ulkomailla. Viime syksynä minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä puoleksi vuodeksi eksoottiseen kohteeseen Ruotsiin. En epäröinyt hetkeäkään. Kulttuurierot Suomen ja Ruotsin välillä ovat minimaaliset. Eihän tuo lahden ylittäminen edes

Ulkomaankomennus – matka omaan itseensä Read More »